Fiilikset ennen H-hetkeä

Terve! Ensi viikolla on pitkään odottamani arkkitehtuurin pääsykokeet ja vuosi on vierähtänyt edellisistä kokeista. Mitkä ovat fiilikseni ennen pääsykokeita?

Onko tullut harjoiteltua?

Tuntuu, että tämä vuosi on vierähtänyt yllättävän nopeasti, mutta yksi syy siihen voi olla Tehon valmennuskurssi. Kurssi on antanut sopivasti tehtävää ja uusia aiheita, joita odottaa seuraaville viikoille. Olen tehnyt kaikki Teholla annetut pääsykoetyyppiset harjoitustehtävät lukuunottamatta kahta graafisen suunnittelun tehtävää. Päätin viimeisinä harjoitustöinä tehdä lisätehtäviä, jotka ovat enemmän ominaisia arkkitehtuurin kokeissa.

Oli hyvä idea harjoitella varsinkin kahden tunnin mittaisia pääsykoetyyppisiä töitä, koska tänä vuonna arkkitehtuurin kokeet muuttuvat. Kokeet kestävät kaksi päivää, mutta joka päivä tehdään kolme työtä. Ensimmäinen tehtävä on 2h, toinen 3h ja viimeinen 1h. Varsinkin nämä tunnin tehtävät hieman stressaavat, koska on tottunut tekemään pääasiassa kolmen tunnin mittaisia töitä ja välillä ideointiin voi mennä enemmän aikaa.

Koen kuitenkin, että kykyni luonnostella nopeasti on kehittynyt ja osaan tehdä rohkeammin päätöksiä sen suhteen, mitä ideaa alan tehtävissä toteuttamaan. Ajankäyttö on kuitenkin aina haaste. Ideointi + toteutus lyhyttä aikaa vastaan ei ole ikinä itsestäänselvyys. Vaikka näissä kokeissa ajankäytön merkitys korostuu entisestään, niin voin kuitenkin todeta kehittyneeni siinä Maxi-kurssin aikana.

Jännittää!

Vaikka itsevarmuuteni onkin huomattavasti parempi tehtäviä tehdessä esimerkiksi viime kevääseen, niin kyllähän tässä silti jännittää kovasti. Olen odottanut näitä pääsykokeita niin kauhulla kuin mielenkiinnolla viime pääsykokeista asti. Pääsykokeet ovat varmasti monille se vuoden tärkein hetki ja tämä pätee myös itselleni.

Kaikki harjoittelu piirtämisen, maalaamisen, ja rakentelun osalta on kuitenkin tehty ja on aika näyttää kokeissa missä mennään tällä hetkellä. Toivottavasti nykyinen tasoni riittää koulupaikan lunastamiseen!

YO-kokeiden korottaminen

Ylioppilaskokeiden tulokset tulivat aiemmin toukokuussa. Kävin siis tänä keväänä koittamassa nostaa pitkän matematiikan ja englannin arvosanoja. Sain korotettua englannin M -> E, mihin olen tyytyväinen. Matematiikan B ei korottunut, joten arkkitehtuurikokeiden matematiikan vaihe on edessä 3.6.

Samana päivänä on myös luonnontieteen koe maisema-arkkitehtuurin hakeville, johon ei aio osallistua, vaikka hain kyseiselle alalle yhteishaussa. Arkkitehtuuri on kuitenkin oikea unelmani, joten ensikertalaisuuden poistuminen ja mahdollisen koulupaikan vieminen motivoituneemmalta maisema-arkkitehtuurihakijalta ei ole mielestäni hyvä ratkaisu.

Oma YO-todistus ei ole erityisen hyvä, joten voi olla, että menen arkkitehtuurin pääsykokeissa koepistekiintiössä. Uskon kuitenkin omiin taitoihini ja niissä tapahtuneeseen kehitykseen. Pyrin rentoutumaan ennen kokeen alkua ja tehtävissä tekemään sen parhaan mahdollisen suorituksen. Annan oman tyylin näkyä ja luotan siihen.

Tsemppiä kaikille hakijoille pääsykokeisiin!

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


Ilmoittautuminen syyskuussa alkavalle Maxi-kurssille on alkanut! Harjoittelu vuoden kestävällä Maxi-kurssilla on hauskaa ja tavoitteellista, mikä luo vahvan rutiinin ja antaa vankan pohjan menestymiseen kokeiden jälkeisissä opinnoissakin.

Ilmoittaudu nyt Suomen laajimmalle valmennuskurssille arkkitehtuurin, muotoilun ja taiteiden aloille!

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/maxi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”] TUTUSTU MAXI-KURSSIIN![/mk_button]

Läpi myös lahden ennakkotehtävistä

Helou! Viime kerralla pääsin kirjoittelemaan teille ilo uutisia siitä, että läpäisin hyväksytysti arkkitehtuurin ennakkotehtävät. Täältä pääsette kurkkaamaan arkkitehtuurin ennakkotehtävä -työni.  Tällä kertaa kirjoittelen taas iloisesta aiheesta nimittäin kutsu kävi myös Lahden Muotoiluinstituuttiin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin!

Onneksi hain myös Lahteen, sillä hakuajan alettua punnitsin sitä, onko liian iso taakka ottaa työn alle useat ennakkotehtävät. Onneksi otin sillä tosiaan matka jatkuu pääsykokeisiin. Iso kiitos myös Tehon opettajille, jotka kannustivat hakemaan useampaan kohteeseen, sillä tavoin aukaisin itselleni uusia ovia ja mahdollisuuksia. Tein nämä ennakkot aika rennolla otteella, mutta se oikeastaan oli aika toimiva taktiikka, sillä luotin omaan tekemiseen. Edessä on nyt useammat pääsykokeet ja toivon, että se auttaisikin poistamaan stressiä, sillä kouluun pääsy ei jää vain yksien kokeiden varaan. Alla pohdintoja Lahden Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä sekä kuvamateriaalia töistäni.

1. Mielitila

Mikä on tila tai paikka, joka on sinulle tärkeä?

Piirrä perspektiivipiirros tästä mielitilastasi kokoon A3.
Perustele valintasi motivaatiokirjeessä (3. tehtävä).

Toteutus ja välineet: A3-paperi, lyijykynät, tussit, puuvärit/vesivärit. Valokuvaa tai skannaa piirroksesi palautusta varten.

Arviointiperu

teet: tilan hahmotus, piirustustaito, värien käyttö

Oma pohdinta; 

Ensimmäinen tehtävä oli Mielitila. Idea tuli aika nopeasti, että mistä tilasta kuvan toteutan, sillä suurimman osan ajasta vietän olohuoneessa, kun haluan rentoutua. Mielitila tehtävän valinta täytyi perustella motivaatio kirjeessä. Tekstiä tuli aivan hirvittävä määrä kunnes tajusin että motivaatio kirjeessä on maximi mitta ja se ei ollut paljon. Joten eikun vain karsimaan tekstiä. Loppujen lopuksi, pähkäilyjen jälkeen, sain tiivistettyä kaiken tärkeimmän sanoman lyhyeen mittaan.

Motivaatiokirjeessä kuvailin olohuonetta tilaksi, jossa voin ilmaista itseäni sisustuksen kautta. Eri sisustus materiaalit, värit ja isosta ikkunasta tulviva valo kuvastaa tunnetilojani ja persoonaani, joten käytin piirros kuvassani kirkkaita värejä verhoissa sekä koristetyynyissä.

Jotenkin tosi motivoivaa ja lisää uskoa omaan tekemiseen se, että tein nämä työt omasta näkökulmasta ja siten miltä itsestäni parhaimmalta tuntuu.

2. Veistoskaluste

Suunnittele veistos, joka toimii myös istuimena.

Tee suunnitelmasta pienoismalli kokoon 1:5. Tee mallin kaveriksi myös mittakaavahahmo.
Ota pienoismallista 3 valokuvaa: edestä, päältä ja valitsemastasi kuvakulmasta.

Lisää motivaatiokirjeeseen (3. tehtävä) kirjallinen perustelu suunnitelmastasi.

Välineet: pahvi, paperi, liima, teippi.

Arviointiperusteet: mallinrakennustaito, tilan ja muodon hahmotus, luova ajattelu

   Oma pohdinta; 

-Tämä tehtävä oli iha kiva. Pääsi suunittelemaan jotain uutta ja rakentelemaan. Päätin pysyä tietyssä moduulissa, jotta istuin pysyisi yksinkertaisena mutta kekseliäänä.  Tästäkin täytyi kirjoittaa perustelut motivaatio kirjeeseen. Lähdin kirjeessä kirjoittamaan hieman erilaisella taktiikalla ja keksin itseasissa veistoskalusteelle nimen. Esittelin työni Motivaatiokirjeessä tällä tavoin ;

“Oletko kiireinen? Minut on suunniteltu teitä varten. Ota aikaa itsellesi, tule istumaan. Ai et ole yksin? Ei hätää, tilaa on molemmille. Ottakaa hyvät asennot ja rentoutukaa. Katsokaas, edessänne on aamuauringon valaisema kaupunki. Kaunista, rentouttavaa, eikö olekin?  –FeelingChair

Teos sijaitsee Oulussa, kaupungin kupeessa, reitillä jossa kulkee paljon ihmisiä. Teos on suunniteltu rauhoittamaan kiireen keskellä ja antaa aikaa tarkastella ympäristöä josta teoksen nimi FeelingChair tulee. Teoksessa käytetty materiaali on kestävää sääolosuhteista huolimatta ja muotoutuu istujan mukaan.

Alkuun teos muodostui ainoastaan yhdestä istuimesta. Lisäyksenä tuli toinen osa, joka toimii myös istuimena. Halusin tuoda kaunista, moduulimaista sekä orgaanista luonnon muotoa, sillä kaupungissa ei pääse nauttimaan itse luonnosta.

 

 

3. Motivaatiokirje

Kirjoita motivaatiokirje, pituus noin 500 – 2000 merkkiä.

Jaa teksti kolmeen osaan:

a) Perustele Mielitila-tehtäväsi valinnat:
Mikä on valitsemasi tila? Miksi valitsit sen? Mitä tila merkitsee sinulle?

b) Esittele sanallisesti Veistoskaluste-tehtävän teos.
Missä teos sijaitsee? Miten päädyit lopulliseen muotoon, jne.?

c) Kerro, miksi haluat opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria ja kalustemuotoilua LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttiin.

 

Kolmas tehtävä oli tosiaan Motivaatiokirje. Tässä eniten tuotti ongelmia se, että minulla olisi ollut niiin paljon asiaa, mutta kirjeen pituus täytyi olla vain 500-2000 merkkiä. Siis ei todellakaan mikään pitkä. Lopuksi sain kyllä kirjeen tiivistettyä. Mutta käytin tosiaan kaikki  ne 2000 merkkiä!

Näissäkin ennakkotehtävissä jännitin sitä, että menivätkö sähköiset palautukset perille. Mutta näköjään ne menivät! Jes!

Tuntuu ihan mielettömältä, että jatkoon pääsy tuli näistäkin ennakoista. Näiden ennakoiden tekemiseen aika oli todella rajallinen sillä suurimman osan työskentely ajasta söivät arkkitehtuurin ennakkotehtävät. Mutta hyvä näin. Nyt vain kohti kokeita ja itseasissa ensimmäisiä etäkokeita, niin  jännää!! Kokeet järjestetään 26.5-28.5 . Kaikille kokeisiin osallistuville isot tsemppi halit!!

~Netta

 


Ilmoittautuminen syyskuussa alkavalle Maxi-kurssille on alkanut! Harjoittelu vuoden kestävällä Maxi-kurssilla on hauskaa ja tavoitteellista, mikä luo vahvan rutiinin ja antaa vankan pohjan menestymiseen kokeiden jälkeisissä opinnoissakin.

Ilmoittaudu nyt Suomen laajimmalle valmennuskurssille arkkitehtuurin, muotoilun ja taiteiden aloille!

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/maxi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”] TUTUSTU MAXI-KURSSIIN![/mk_button]

 

Millaiset olivat arkkitehtuurin pääsykokeet 2019?

Sampo Louke arkkitehtuuri

Uudet arkkitehtiopiskelijat ovat selvillä! Syksyllä arkkitehtuurin opintonsa niin Aallossa, Tampereella kuin Oulussakin aloittaa huiman suuri joukko Teho-Opiston kurssilaisia. Yksi heistä onnellisista on Tehon Maxi-kurssin käynyt Sampo Louke. Lue, millaisilla fiiliksillä Sampo lähti pääsykokeisiin ja mitä mieltä hän oli tämän kevään tehtävistä. 
Teho-Opiston Maxi-kurssilainen Sampo Louke oli päättänyt, että tänä vuonna hän astelee sisään opiskelemaan arkkitehtuuria. Pääsykokeisiin luottavaisin mielin lähtenyt Sampo oli tehnyt psyykkausta pitkin vuotta ja prepannut itseään siihen, että kyllä se paikka sieltä tulee – ja niin tulikin! Opinnot Aallon arkkitehtuurin osastolla odottavat syksyllä.
Sampon tie arkkitehtuurin opintoihin kulki muutaman mutkan kautta
”Päätin hakea opiskelemaan arkkitehtuuria vasta reilu vuosi sitten. Luulin lukioikäisenä, että arkkitehtuuri on pääosin tekniikkaa, kaavoja ja insinöörimäistä hommaa. Juteltuani yhden arkkitehtiopiskelijan kanssa opin lisää ja oivalsin, että on kyseessä paljon taiteellisempi ala, jossa otetaan huomioon myös humanistisia tekijöitä.
Olen aina ollut kiinnostunut taiteesta ja halunnut tehdä jotain luovaa. Ajattelin jossain vaiheessa ryhtyväni sarjakuvapiirtäjäksi ja treenasinkin sitä suhteellisen paljon. Päädyin kuitenkin opiskelemaan äidinkieltä ja kirjallisuutta ja valmistuttuani olen työskennellyt viime vuosien ajan opettajana. Ajattelin, että ehkä novellien ja romaanien kirjoittaminen on se mun juttu. Hiljalleen rupesin kuitenkin miettimään, että taidealoista kuvataide ja arkkitehtuuri kiinnostavat minua eniten – päätin hakea arkkitehtuurin opintoihin.
Siinä vaiheessa kun tekee päätöksen, täytyy vain uskoa itseensä ja treenata mahdollisimman paljon. Otin tavoitteeksi treenata kerran päivässä, mutta en kyllä ihan siinä tahdissa pysynyt. Rutiini kuitenkin säilyi Teho-Opistolla ja joka viikko syksystä lähtien  harjoittelin ja valmistauduin pääsykokeisiin. Kesän itsenäinen, jopa hieman epämääräinen treenaaminen muuttui systemaattiseksi tekemiseksi – opin mihin tehtävissä tulee kiinnittää huomioita ja mihin suuntaan omaa tekemistä täytyy kehittää.”
 

PÄÄSYKOKEET 2019

”Kokonaisuudessaan pääsykokeiden ajan nautin tekemisestä. Olihan niitä odottanut koko vuoden. Onneksi arkkitehtuurin pääsykokeissa sisäänpääsy ei ole yhdestä poikki, vaan ehtii tehdä useampia tehtäviä. Itse olisin voinut tehdä vaikka kolme tehtävää päivässä, kun aina päivän päätteeksi jäin odottamaan innolla mitä seuraavana päivänä pääsee taas tekemään.
Tämän vuoden pääsykokeissa mielestäni hauskimmat tehtävät olivat Veonardo da Linci ja Ihmiset ympäristössä. Niissä sain piirtää rakennuksia, näkymää ja ihmisiä – pääsin käyttämään omia vahvuuksiani. Kaikissa tehtävissä kuitenkin onnistuin mielestäni hyvin, tai ainakin riittävän hyvin, kun paikka kerran tuli.”

Tehtävä 1: Vihanneshuippu

Koekeittiön kokki Paulikki Pokkula oli saanut tehtäväksi kehitellä vegaanisen välipalan reseptin suuren kauppaketjun ilmaisjakelulehden ruokapalstalle. Kokin työpöydällä oli tuttuja vihanneksia ja hedelmiä, kiekko vegaanista juustoa sekä sasliktikku (n. 25vm pitkä). Lisäksi pöydällä oli kulhossa kokin tekemää kasvisöljypohjaista yrttikastiketta. Kokki päätti leikata kaikki ainekset viipaleiksi tai lohkoiksi niin, että raaka-aineiden alkuperäinen muoto oli tunnistettavissa. Kokki kokosi lasilautaselle leikkaamistaan aineksista sasliktikun avulla tornimaisen annoksen, jonka päälle hän lopuksi lorautti öljykastiketta. Annos sai nimekseen Vihanneshuippu. Kokki jätti valmiin annoksen puiselle työpöydälle odottamaan valokuvaajaa ja sammutti lähtiessään kaikki muut valot lukuun ottamatta työpöydän kohdevaloa.
Tehtävä
Piirrä kolme kuvaa yhdelle mustalle A3-kokoiselle vaakasuuntaiselle paperille. Ensimmäisessä näkyy Vihanneshuipun raaka-aineet työpöydällä, toisessa Vihanneshuipun kokoamisvaihe ja kolmannessa valmis Vihanneshuippu yläviistosta nähtynä.
Toteutus
Piirrä kuvat puuvärikynillä yhdelle mustalle A3-kokoiselle vaakasuuntaiselle paperille.
Arvosteluperusteet
Arvostelussa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota luovaan ongelmanratkaisukykyyn, kolmiulotteiseen esittämistaitoon, piirustus- ja sommittelutaitoon sekä materiaalien ja raaka-aineiden tunnistettavaan esittämiseen.

Sampon kommentit:
”Ensimmäinen tehtävä yllätti hieman. Yhden piirroksen sijaan oli piirrettävä kolme kuvaa. Tehtävänannossa oli annettu paljon tekijöitä ja tärkeintä oli löytää sieltä se oleellinen. Usean kuvan työ pisti pohtimaan mikä tehtävässä oli oikeasti tärkeintä ja mitä tuli ottaa huomioon.
Päätin tehdä yksinkertaisen rakennelman, joka olisi orgaaninen eikä liian yksinkertainen. Kiinnitin huomiota valoihin ja kuvasin työni mielenkiintoisesta näkökulmasta. Teholta muistui ensimmäistä tehtävää työstäessäni mieleen opettajien kommentit siitä, että työ kannattaa pitää yksinkertaisena. Siksi päätin esittää omassa työssäni vain paria erilaista vihanneslohkoa, joista kokosin kolmen kuvan työni. Pyrin pitämään kautta linjan työni selkeänä.
Jotain pientä unohdin omasta työstäni. Onneksi vegaaniseen sasliktikkuun lisäämäni makkarat eivät kuitenkaan tuhonneet unelmaani arkkitehtuurin opinnoista. Kokonaisuudessaan työstä tuli selkeä ja tykkäsin, että pääsin piirtämään heti ensimmäisessä tehtävässä!”
 

Tehtävä 2: Veistokset galleriassa

Oheisissa kuvissa esitetyt kolme veistosta on asetettu galleriatilaan. Tila on muodoltaan kuutio, jonka särmät ovat noin kuusi metriä, ja sen seinät ovat valkoiset. Yhdellä seinällä on oviaukko ja kahdella muulla on ikkunoita, joiden kautta tilaan pääsee luonnonvalo. Tila on veistoksista lukuunottamatta tyhmä.
Tehtävä
Kuvaa galleriatila ja veistokset tilan ylänurkasta, katonrajasta katsottuna.
Toteutus
Piirrä kuva lyijykynillä pystysuuntaiselle A3-kokoiselle valkoiselle arkille. Saat itse päättä tilan valoisuuden, veistosten koon sekä niiden sijainnin galleriatilassa.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota piirustustaitoon, tilan kolmiulotteisuuden, veistosten ja tilan mittasuhteiden esittämiseen sekä valon ja varjon aikaansaaman tunnelman kuvaamiseen.

Sampon kommentit:
”Kakkostehtävä olikin se lyijykynätehtävä. Siinä täytyi kuvata työ annetusta kuvakulmasta realistisesti. Tärkeää oli keskittyä työssä esitettyihin valoihin ja varjoihin sekä niiden avulla luotavaan tunnelmaan. Tehtävänannossa mainittujen useiden eri valolähteiden kanssa täytyi olla hyvin pikkutarkka.
Tehon kurssilla tehtiin paljon harjoitustehtäviä, jossa pääsin treenaamaan valon ja varjon piirtämistä. Vielä viimeisessä simulaatiossa sattui olemaan valoa ja varjoa harjoittava tehtävä, joten sain vain muutamia päiviä ennen pääsykokeita tuntumaa saman tyyppiseen tehtävään ja onnistuin siinä hyvin. Täytyi vain tehdä sama tässä tehtävässä – keskittyä tarkasti valon ja varjon piirtämiseen.”
 

Tehtävä 3: Veonardo da Lincin ensilento Urbinon yllä

Toisen päivän ensimmäisessä tehtävässä oli tarina nuoresta Veonardo da Lincistä, joka oli vihdoin saanut lentokoneensa ilmaan vuonna 1480. Inspiraation lähteeksi annettiin kuvia Urbinosta maantasolta nähtynä sekä aikalaiskuva renessanssiajan ruhtinasparista.

Tehtävä
”Nuori Veonardo da Linci on vihdoin saanut lentokoneensa ilmaan vuonna 1480 ja lentää Urbinon renessanssikaupungin yllä kuuluisan mesenaatin, ruhtinas Mederico da Fontedeltron hurratessa alhaalla yhdessä hovinsa kanssa. Esitä miltä Urbinon kadut ja torit sekä lentoa katsellut välijoukko näyttivät Veonardon lentokoneesta katsottuna kirkontornin korkeudelta (noin 40 metriä torin pinnasta)
Toteutus
Piirrä ja/tai maalaa näkymäkuva vapaavalintaisella tekniikalla valkoiselle pystysuuntaiselle A3-kokoiselle arkille
Arvosteluperusteet
Arvostelussa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota esitystaitoon, kaupunkitilan sekä historiallisen hetken tunnelman kuvaamiseen.

Sampon kommentit:
”Tämän tyyppinen tehtävä oli tuttu, sillä sama teema oli toistunut aiempienkin vuosien pääsykokeissa. Tehtävänannossa annetut valokuvat tuli kuvata oikeasta näkökulmasta – korkealta, noin 40 metrin korkeudesta. Täytyi siis osata kääntää kuvakulma eri perspektiiviin.
Toinen huomioita seikka oli historiallisen hetken tunnelman kuvaaminen. Mietin, että kumman kuvaaminen sitten on tärkeämpää historiallisen vai hetken? Päätin, että hetken, sillä monet varmasti osaavat annettujen valokuvien perusteella kuvata historian havinaa, mutta hetken kuvaaminen voisi olla haastavampaa.
Tein oman työni kalansilmä-perspektiivistä. Piirsin horisontin hieman vinoon, enkä kuvannut sitä ihan keskelle. Näin sain luotua mielenkiintoisen ja hieman erilaisen näkökulman omaan työhöni. Pyrin luomaan hetken, jossa Veonardo da Lincia huimaa päästessään ensimmäistä kertaa lentokoneeseen.”

Tehtävä 4: Kujat ja aukiot

Tehtävä
Suunnittele ja rakenna kujista ja aukioista syntyvien kävelyreittien pienoismalli annettujen ohjeiden mukaisesti.
Toteutus
Sinulla on jaettu kaksi laatikkoaihiota: isompi ruskea, joka sinun tulee koota laatikoksi ja pienempi, ulkoa valkoinen laatikkoaihio, jota ei tarvitse koota. Ruskea laatikko on tarkoitettu vain tehtävän säilyttämiseen.
Leikkaa saksilla pienempi, ulkoa valkoinen laatikkoaihio, eri kokoisiin osiin nii, että jokaisessa osassa on särmä tai särmiä. Hyödynnä ensisijaisesti laatikon valmiita taittosärmiä tai taittele niitä itse. Pahviin ei saa piirtää eikä sitä saa värittää millään tavalla.
Rakenna leikellyistä osista liimaamalla pitävästi mukana tuomallesi A4-kokoiselle pahville kävelyreittejä, joissa kapeat kuja ja avoimemmat aukiot muodostavat tilallisesti vaihtelevan kokonaisuuden. Sijoita noin 1cm korkea mittakaavahenkilö jonkin kävelyreitin varrelle. Huomioi, että työn tulee mahtua kokonaan ruskean laatikon sisälle.
Aseta lopuksi valmis tehtävä ruskean laatikon pohjalle ja kiinnitä se maalarinteipillä laatikon seiniin.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomioita luovaan ongelmanratkaisukykyyn, kävelyreittien tilalliseen vaihtelevuuteen ja toteutukset siisteyteen.

Sampon kommentit:
”Neljäs tehtävä oli ensimmäinen, jossa meinasin mennä hieman lukkoon. Ajattelin tehtävänantoa aluksi kaksiulotteisesti. Varmaan alkoi vähän väsy painamaan, sillä jos tehtävän arviointikriteereissä mainitaan tilallinen vaihtelevuus, niin kyseessä ei varmastikaan ole kaksiulotteinen tehtävä.
Noin puolen tunnin ajan suunnittelin kaksiulotteista työtä, kunnes tajusin että kyseessä on totta kai kolmiulotteinen työ. Aika riitti kuitenkin hyvin, sillä olin treenannut Teholla paljon rakentelutehtäviä ja keksin nopeasti tavan miten voisin rakennella työstäni kolmiulotteisen.
Toteutin työni kuusikulmion puolikkaista, jotka syntyivät jakamalla heksagonin kulmasta kulmaan puoliksi. Sovittelin palasia yhteen ja ryhdyin rakentamaan työtäni. Koska minulla oli jo syntynyt rutiinia rakentelusta, pystyin keskittyä pienoismallin siistiin toteutukseen. Otin yhden muotin, jonka avulla sain leikeltyä osat siististi ja kokonaisuudesta tuli kaiken kaikkiaan tosi siisti.”

Tehtävä 5: Ihmiset ympäristössä

Arkkitehdin ammatissa on tärkeää hahmottaa ihminen osana ympäristöään. Mieti, miten esittäisit ihmisiä luonnosmaisesti itse valitsemassasi ympäristössä. Valitse yksi ympäristö, joka voi olla sisätila tai ulkotila.
Tehtävä
Piirrä ympäristöön yksi ihminen noin 12-18 cm korkuisena, kahdesta viiteen ihmistä noin 5-8 vm korkuisina sekä useamman ihmisen ryhmä, jossa ihmisten keskikorkeus piirroksessa on noin 1-2 cm.
Toteutus
Piirrä näkymäkuva yhdelle vaakasuuntaiselle valkoiselle A3-arkille. Piirroksen tekniikka on vapaa.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota piirustustaitoon, näkymäkuvan kolmiulotteisuuteen, eri etäisyydellä olevien ihmisten ja valitun ympäristön esittämiseen sekä kokonaisuuden sommitteluun arkille.

Sampon kommentit:
”Tämä tehtävä oli mielestäni tosi kiva, sillä tehtävän tekniikka oli täysin vapaa. Tehtävänannossa puhuttiin luonnosmaisesta toteutuksesta, joten toteutin työni mustalla tussilla. Hyödynsin toteutuksessa ideoita, joita olin jo aiemmin käyttänyt Teholla.
Tein laskettelumaiseman, jossa isä seisoi piirroksen etualueella parvekkeella seuraamassa lumilinnaa rakentavia lapsia. Näkymä oli alas rinteeseen, jossa näkyi laskettelurinnettä alas laskevia laskettelijoita. Sain luotua työhöni hyvin kolmiulotteisuutta ja esitettyä siinä luontevasti eri kokoiset ihmiset. Työ onnistuikin mielestäni tosi hyvin. Oikeastaan voisin sanoa että kaikki piirustustehtävät onnistuivat ja olivat siistejä kun vain keskityin omiin vahvuuksiini.”

Tehtävä 6: Paperitoteemi

Eurooppalaisten arkkitehtikoulujen kokoontuminen on tapahtuma, jossa vaihdetaan ajatuksia arkkitehtuurista ja sen oppimisesta. Tapahtumaan liittyy myös työpaja, jossa kukin koulu valmistaa valkoisista ja mustista aaltopahvin paloista taittelemalla ja leikkelemällä noin kuuri metriä korkean toteemin. Kokoushalliin syntyy toteemeista mielenkiintoinen arkkitehtorinen ”toteemimetsä”
Tehtävä
Suunnittele ja rakenna pienoismallitoteemi
Toteutus
Rakenna pienoismallitoteemi mukana tuomistasi valkoisista ja mustista A3-kokoisista paperiarkeista. Toteemin osia ei saa värittää eikä niihin saa tehdä piirroksia. Pienoismallitoteemin tulee pysyä pystyssä itsestään ilman tukia ja alustalevyä.
Kokoa sinulla annettu pahvilaatikko ja sijoita pienoismallitoteemisi laatikkoon. Toteemin tulee olla otettavissa ulos laatikosta arviointia varten.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota paperimateraalin oivaltavaan käyttöön, toteemin muotoon, rakenteen jäykkyyteen ja kestävyyteen sekä toteutuksen siisteyteen.

Sampon kommentit:
”Tämä oli tosi hauska tehtävä. Pystyin hyödyntämään toteemiin valmiiksi Teholla harjoiteltua moduulia. Olin tehnyt sillä aiemmin paviljonkeja, mutta se sopi hyvin sovellettavaksi tähänkin tehtävään. Olin treenannut myös pahvi- ja kartonkirakennelmia, joten tiesin mihin kiinnittää huomiota.
Moduuli perustui kuusikulmioon, josta toteutin katon ja pohjan. Asetin näiden väliin kaksi ”vinoseinää”, minkä johdosta moduulin katto ja lattia eivät asettuneet täysin kohdilleen. Mietin rakentelussa moduuleille mielenkiintoisen rytmin ja lopputuloksesta tuli spiraalimainen toteemirakennelma, jonka suunta kuitenkin vaihtui välillä. Kolmijalkainen toteemi oli jäykkä ja kestävä rakennelma, joka pysyi hyvin pystyssä.
 

Tehtävä 7: Muodonmuutos

Tehtävä
Annetulla paperilla on kuusi samankokoista kuvakehystä. Esitä kehyksiin muodonmuutos, jonka ensimmäinen ja viimeinen vaihde on valmiiksi esitetty.
Toteutus
Täydennä piirtämällä lyijy- ja puuvärikynillä tyhjiin ruutuihin muodonmuutos, josta käy ilmi, mitä ensimmäisen ja viimeisen kuvan välissä tapahtuu. Kaikkiin tyhjiin ruutuihin on piirrettävä.
Arviointiperusteet
Arvioinnissa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota piirustustaitoon ja luovaan ongelmanratkaisukykyyn.

Sampon kommentit:
”Olin iloisesti yllättynyt, että jälleen tuli piirustustehtävä, jossa täytyi hahmottaa työ kolmiulotteisesti. Tämän vuoden tehtävissä vaadittiin mielestäni aiempaa vähemmän maalaustaitoa, värien hallintaa ja kuvataitelijoilta vaadittavaa ideointikykyä. Tehtävissä keskityttiin enemmän yksinkertaiseen tilojen hahmottamiseen ja selkeään esitystapaan.
Viimeisessä tehtävässä täytyi keksiä jokin erottuva idea, jossa valot ja muodot olisi selkeästi esitetty.
Ensimmäinen ja viimeinen kuva olivat valokuvia, jotka pyrin piirtämään mahdollisimman realistisiksi. Mietin, että kuinka erikoinen työn täytyy olla, jotta se erottuu. Ajattelin, että kunhan pullo ei vain suoraan leviä maljakoksi, vaan muodonmuutos on jollain tapaa kiinnostavampi se erottuu jo edukseen massasta.
Työssäni pullonkaula lähti taittumaan ja samanaikaisesti pullo paisumaan keskeltä ilmapallon lailla. Coca-cola teksti levesi ja puhkesi aalto-maljakoksi, sillä pullon pinnan kohotekstistä pystyi luomaan aalto-maljakon muotoa. Alkuperäisen pullon pohja ja korkki sulautuivat työhön ja sain luotua työhöni luontevan, mielenkiintoisen muodonmuutoksen.”
 
Arkkitehtuuri Sampo Louke

Teho-Opistolta varmuutta ja hyviä oppeja

”Teho-Opisto auttoi kyllä paljon pääsykokeisiin valmistautumisessa. Ilman kurssia olisin varmasti ollut todella epävarma koetilanteessa. En olisi tiennyt mitkä ovat omia vahvuuksiani, mihin erilaisissa tehtävänannoissa täytyisi keskittyä, ja mistä arviointikriteereissä on kyse. Kurssilla näki joka viikko myös muiden töitä ja kuuli jokaisesta työstä arvioinnin. Se opetti tosi paljon. Oppi ymmärtämään mitä tehtävissä vaaditaan ja millaiset työt erottuvat massasta.
Tänä vuonna pääsykokeissa vaadittiin paljon piirtämistä ja taitoa esittää asioita eri perspektiiveistä. Valmistautuessa kannattaa treenata aiempien vuosien pääsykoetehtäviä, miettiä millaisia tehtäviä pääsykokeissa toistuu ja millaisilla arviointikriteerit töitä arvostellaan. Perspektiivien osalta on hyvä selvittää, mitä erilaisia perpektiivejä on ensinnäkin olemassa. Esittäminen eri perspektiiveistä ei välttämättä ole aina yksinkertaista, joten kannattaa harjoitella etenkin sellaisia kuvakulmia, jotka tuntuvat itselle haastavilta.
Sampon kolme parasta oppia Teho-Opistolta:

  1. Oppi arvioimaan omia töitä ja hahmottamaan mikä tehtävänannoissa on tärkeää ja mitä niillä haetaan.
  2. Pääsykoe-simulaatiot. Sain itsestäni eniten irti kun tehtävien tekemiseen oli ajoitettu tietty aika – sama kuin pääsykokeissa. Simulaatioissa syntyi selvästi rutiini pääsykokeita varten ja varsinaisissa pääsykokeissa tuntui, että nythän mä teen vaan saman kuin viime viikolla niin onnistun.
  3. Ennakkotehtävät. Aivan kuten pääsykokeisiin myös ennakkotehtäviin pystyi lähteä Teho-Opiston valmennuksen myötä luottavaisin mielin. Asiantuntevat opettajat auttoivat koko matkalla ja aina löytyi joku, jolta kysyä neuvoa omiin haasteisiin.

 


Haaveiletko sinäkin opinnoista arkkitehtuurin alalla? Me Teho-Opistolla valmennamme arkkitehdin pääsykokeisiin ja joka vuosi iso osa opintonsa aloittavista fukseista ovat käyneet Teho-Opiston kurssin – aivan kuten Sampo.
Aloita valmistautuminen arkkitehtuurin pääsykokeisiin nyt! Teho-Opistolla tiedät mitä treenaat ja miten treenaat. Ilmoittaudu nyt ja varmista paikkasi supersuositulla MIDI-kurssillamme!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]

Millainen on hyvä pääsykoetyö?

Pääsykoetehtävissä on tärkeää tuoda esiin oma tyyli, omat ideat ja hallitut tekniikat. Parhaat työt ja toteutukset palkitaan opiskelupaikoilla, mutta miten varmistat, että juuri sinun työsi täyttävät arvostelijoiden vaatimukset. Teho-Opisto on listannut tärkeimmät kriteerit pääsykoetöiden onnistumiselle.
Pääsykokeissa toistuu usein hyvin saman tyyppiset ja kullekin alalle tyypilliset tehtävänannot. Opettajamme kokosivat yhteen hyvän pääsykoetyön kriteerit, jotka pätevät alalle kuin alalle. Haitpa sitten arkkitehtuurin, muotoilun, sisustusarkkitehtuurin tai graafisen suunnittelun opintoihin, pidä seuraavat seikat kirkkaina mielessä jokaisen pääsykoetehtävän työstämisessä, niin onnistut taatusti!

SommitteluSommittelu

Miten järjestelet ja sijoittelet elementit? Miten rajaat näkymän? Siitä on kyse sommittelussa. Varmista, että jokaisessa työssäsi korostuu oikeat asiat. Rakenna työstäsi helppolukuinen ja riittävän yksinkertainen kokonaisuus, jossa teoksen pääkohteet saavat arvoisensa roolin.

 

Tekniikka

Teknisesti näyttävällä työllä erotut massasta. Monien monien töiden joukosta on pystyttävä erottumaan ja tuomaan esille siihen hyviä keinoja ovat voimakkaat, selkeät ja kirkkaat tehovärit tai esimerkiksi vahvat kontrastit. Tiedäthän sen ”WOU”-fiiliksen, jonka saa aikaan voimakkaat ja näyttävät työt. Tuo esiin omat vahvuutesi mielenkiintoisella tavalla ja saa tuomaristo haukkomaan henkeään.
Pääsykokeet

Yksinkertaistaminen ja abstrakti muoto

Tiedäthän, että usein vähemmän on enemmän. Yksinkertaistamisen taito on yksi tärkeistä kriteereistä pääsykoetehtävien arvioinnissa. Yksinkertaisen voimakas geometrinen tai orgaaninen muoto riittää hyvin varmistamaan yhtenäisen ja kiinnostavan kokonaisuuden. Älä yritä tuoda kaikkea esiin yhdessä pääsykoetehtävässä, vaan keskity luomaan yksinkertaisen kiinnostava työ.
Pääsykokeet

Punainen lanka

Luo työllesi selkeä punainen lanka ja pidä siitä kiinni läpi työn. Saat aikaan parhaan lopputuloksen, kun valitse selkeän linjan, esimerkiksi jokin muodon tai kokonaisuuden, jota täydennät ja varioit. Toistamalla samaa muotokieltä tai tiettyä teemaa saat rakennettua yhtenäisen, mutta kiinnostavan kokonaisuuden.
 

Ajan henki ja trendi

Pidä itsesi ajantasalla alasi kuumimmista trendeistä! Tutustumalla yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja tämän päivän trendeihin osoitat olevasi perillä maailman menosta. Voit hakea inspiraatiota ideoihisi alan ammattilaisten töistä tai tulokulmia aiheeseen yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tutustu etukäteen oman alasi kilpailuihin, niiden voittajiin ja rohkeisiin uranuurtajiin. Tuo pääsykokeissa töissäsi esiin tämän päivän polttavia puheenaiheita ja tulevaisuuden kiinnostavimpia suuntauksia.
 

VALMIINA PÄÄSYKOKEISIIN?

Teho-Opiston ammattitaitoiset opettajat ovat koonneet yleiset kriteerit pääsykoetehtävien onnistumiselle. Kursseillamme syvennytään pääsykoetyyppisiin tehtäviin tarkemmin ja treenataan tarvittavat tekniikat kuntoon.  Ammattitaitoisten opettajien suunnittelemat tehtävät tekniikoiden monipuoliseen harjoittamiseen ja ideointiin takaavat onnistuneen ja kokonaisvaltaisen harjoituksen pääsykokeita varten. Kurssilaisemme treenaavat laajasti pääsykokeissa toistuvia tehtävätyyppejä ja saavat töistään rakentavaa palautetta opettajiltamme.

MIDI-KURSSI 

KEVÄÄN KATTAVIN KURSSI. Koko kevään kurssilla opit soveltamaan tekniikoita ja löydät tavat erottua massasta luovien alojen pääsykokeissa. Midi-kurssilla saat paljon harjoitusta ideoinnista ja eri tekniikoiden käytöstä, joka nostaa osaamisesi pääsykokeissa vaadittavalle tasolle.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]

FINAALI

VALMISTAUTUMISEN  LOPPUKIRI. Haluatko sinäkin kuulla ammattilaisten palautetta omista töistäsi ja saada varmuutta pääsykokeissa onnistumiseen? Vielä ehdit mukaan kevään viimeisille kursseille ennen pääsykoekoitosta! Viimeisiä paikkoja viedään, mutta olemalla nopea varmistat paikkasi Teho-Opiston viikon mittaisessa intensiivi-valmennuksessa Finaali-kurssillamme.
 

SIMULAATIO

KOE PÄÄSYKOE-TILANNE. Millainen tilanne pääsykoe oikein on? Miten suunnittelet ajankäytön? Voit treenata todellista pääsykoetilaisuutta varten Teho-Opiston neljän päivän mittaisella Simulaatio-kurssilla. Saat pääsykoesimulaatiossa tehdyistä tehtävistä arvosanat – aivan kuten virallisissa pääsykokeissakin. Mutta pelkän numeron sijaan, saat myös viime hetken palautteen kevään todellista koitosta varten.
 
Kurssilaisistamme 70% saa vuosittain haluamansa opiskelupaikan. Haluatko sinäkin kuulua niihin, jotka onnistuvat pääsykokeissa ja nappaavat nämä kuumaakin kuumemmat aloituspaikat? Varmista paikkasi valmennuksessamme ja nosta taitosi pääsykokeissa vaadittavalle tasolle.
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/ilmoittaudu/”]VARAA PAIKKASI NYT![/mk_button]

Täydet pisteet Muotsikan sisustusarkkitehtuuriin

Sisustusarkkitehtuuri täydet pisteet

Tässä ovat todelliset pääsykokeissa onnistujat! Pinja, Nina ja Netta nappasivat Lahden muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa kaikista tehtävistä täydet pisteet. Lopullisena saldona siis uskomattomat 100 pistettä!
Pääsykokeiden jälkeen voi olla hankalaa analysoida, miten omat tehtävät olivat sujuneet. Joskus juuri ne tehtävät, jotka menivät omasta mielestä heikosti, ovat arvostelijoiden mielestä täyden 5 pisteen suorituksia – ja toisinpäin. Tänä vuonna saimme kuulla Teholaisten täydellisiä onnistumisia pääsykokeissa. Niin vakuuttavia suorituksia, ettei parannettavaa enää löytynyt. Edes he eivät lähteneet pääsykokeista henkseleitä paukutellen. Miltä tuntui, kun sai kuulla saaneensa täydet pisteet kaikista pääsykoetehtävistä? Alla Lahden muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa loistaneiden hakijoiden fiiliksiä.
Pinja Hänninen sisustusarkkitehtuuri opiskelija Lahden muotoiluinstituuttiPinja Hänninen nappasi täydet pisteet Muotoiluinsituutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa. Toista kertaa Lahteen hakenut Pinja yllättyi todella saamastaan pistepotista.
”Sain tiedon opiskelupaikasta paljon aiemmin, kuin olin kuvitellut. Ei onneksi tarvinnut jännittää viimeiseen päivään. Meni kuitenkin vielä useampia päiviä, että sain tietää omat pisteeni. Ensimmäinen reaktio oli, että ”OHO! Mitä ihmettä! täydet 100 pistettä!!” Vaikka pääsykokeet tuntuivat menneen hyvin, en mä silti olisi ikinä uskonut, että saisin täydet pisteet.
Kun lähdin kolmen päivän jälkeen Lahdesta sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista, tuntui että ne meni ihan ok.  Ei jäänyt mikään ihan super hyvä fiilis, mut olin kyllä tosi tyytyväinen. Pääsykokeissa oli kaiken kaikkiaan tosi rento ja kiva fiilis. Siellä minut yllätti kuitenkin se, että tehtävät olivat yllättävän teknisiä. Monissa tehtävissä täytyi suunnitella jotain tietylle alueelle ja tietyssä mittakaavassa. Tehtävissä oli kuitenkin reilusti aikaa, joissain tehtävissä jopa neljä tuntia. Ja koska olin treenannut Teholla tekemään kaikki tehtävät kolmessa tunnissa, ei iskenyt missään kohtaa paniikki.

Jännittävässä tilanteessa auttoi myös se, että siellä oli paljon tuttuja Teholta. Oli seuraa ruokatauoilla ja  pystyi käymään läpi päivän fiiliksiä.

Kirjoitin viime vuonna ylioppilaaksi ja hain silloin ensimmäisen kerran. En päässyt edes pääsykokeisiin silloisella portfoliolla. Teho-Opisto auttoi just sen kanssa, että pystyi tuomaan omat ideat fiksusti esille. Pystyin hyödyntämään Teholta saatuja oppeja pääsykokeissa ja nähtävästi mun työt miellytti myös arvostelijoita.”
 
Nina Lehto sisustusarkkitehtuuri opiskelijaNina Lehto haki ensimmäistä kertaa Muotsikkaan, niin ikään sisustusarkkitehtuurin linjalle. Hänelle tuli täytenä yllätyksenä, että pääsi edes kouluun sisään. Vieläpä täysillä pisteillä!
”Nämä oli mun ekat pääsykokeet missä olin ikinä ollut. En tiennyt mitä odottaa, enkä lähtenyt suurin odotuksin. En laittanut itselleni mitään paineita, mikä varmasti auttoi onnistumisessa. Osa tehtävistä meni mielestäni paremmin, osa huonommin. Panostin kaikissa tehtävissä suunnitteluun. Vasta annetun ajan loppupuolella aloin siirtämään ideoitani paperille. Lyhyemmissä tehtävissä, meinasi tulla vähän paniikki.
Haastattelu meni puolestaan tosi hyvin. Edellisenä iltana tuli sähköpostiin kysely sisustusarkkitehtuurin alasta yleisesti. Onneksi luin sähköpostin ja kävin kysymykset läpi, sillä haastattelussa kysyttiin tosi samanlaisia kysymyksiä. Mulla oli siellä sit kaikkiin kysymyksiin vastaukset kertaalleen mietittynä.

Pääsykokeiden jälkeen olin ihan varma, että en tuu pääsemään sisään.

Kävin ennen Teho-Opistoa kuvataidepainotteisen lukion. Koin, että mielikuvitusta mulla kyllä riittäisi, mutta eri tekniikat eivät olleet oikein hallussa. Kaipasin pääsykokeita varten tekniikoiden läpikäymistä, siksi valitsin Tehon Tekniikka-kurssin. Sen kurssin käyminen oli ihan ehdottomasti syy, miksi pääsin heti ekalla kerralla sisään!”
 
Netta Kandelin sisustusarkkitehtuuri MuotoiluinstituuttiMyös Netta Kandelin suoriutui täysillä pisteillä Lahden muotoiluintistuutin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista. Visualistiksi valmistunut Netta haki viime vuonna vain Aaltoon, mutta päätti tänä vuonna ladata paukut myös Lahden pääsykokeisiin. Ja se kannatti!
”Pääsykokeet jännitti ihan hirveesti, mutta onneksi yleinen ilmapiiri ja ensimmäinen tehtävä osoittautuivat niin mukaviksi, että pahin jännitys unohtui samantien. Loputkin tehtävistä olivat tosi kivoja ja sopivat omalle ajatusmaailmalle tosi hyvin. Niiden tekemisestä nautti, vaikka jännittikin osuuko omat työt oikeaan suuntaan.
Ihmettelin itsekin pääsykokeiden jälkeistä fiilistä. Sen sijaan, että olisin ollut ihan hermoraunio, mulla oli ollut ihan mielettömän kivat kolme päivää! Piti vaan luottaa omaan tekemiseen ja antaa mennä. Myös se, että kokeissa oli muitakin Teholaisia oli ihan huippua. Vietimme kaikki tauot kimpassa ja jaettiin fiiliksiä. Uskon sen tehneen meille kaikille hyvää jännityksen keskellä.
Netta lähtee omien sanojensa mukaan, onnesta tasajalkaa hyppien opiskelemaan!

Tämä on ollut todellinen unelmani, enkä malta odottaa että pääsen viimeinkin toteuttamaan sitä!

Ennen pääsykokeita kävin Tehon Maxi-kurssin, sillä halusin saada varmuutta sekä tekniikoihin että valmistautua pääsykoetyyppisiin tehtäviin. Sain viime vuonna esimakua pääsykoetehtävistä Aallon pääsykokeissa, ja koin ne silloin melko haastaviksi. Teholla oppi ajattelemaan asioita ihan uusilla tavoilla ja sai hyvää kokemusta pikatehtävien ja pääsykoesimulaatioiden myötä. Sain läpi kurssin hyviä arvosanoja, mutta opin kritiikeistä valtavasti. Suurimmaksi osaksi kaipasin itsevarmuutta omaan tekemiseen, ja sitä myös todella sain!”

Ilmoittautuminen on ensi vuoden kursseille on käynnissä.

Paljon onnea kaikille unelmien opiskelupaikan lunastaneille. Tällaiset täyden pisteen suoritukset ovat siis pääsykokeissa oikeasti mahdollisia. Jokaisen pisteen taustalla on kuitenkin paljon työtunteja ja virheistä oppimista. Teho-Opiston kursseilla saa rutiinin pääsykoetehtävien tekemiseen ja opettajilta saadun kritiikin myötä ideoita siihen, mitä tehtävissä olisi voinut vielä kehittää.
Haluatko mukaan valmennukseemme? Teho-Opistolla on kattava valikoima erilaisia kursseja taidealoille valmistautuville. Koko kevään kestävällä Midi-kurssilla saat kattavan valmennuksen ja pääset valmistautumaan ennakkotehtäviin ja pääsykokeisiin jo hyvissä ajoin!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]
 

Mä tein sen! Fiiliksiä opintopaikan saaneilta

Hurja määrä Teholaisia sai myös tänä keväänä opiskelupaikan arkkitehtuurin, taiteen ja muotoilun aloilta! Ilo, onni ja tyytyväisyys on käsinkosketeltavaa näiden tarinoiden kautta. Lue, missä he olivat ja mitkä olivat ensimmäiset fiilikset, kun tieto unelmien koulupaikasta selvisi. 
Anna Uusihärkälä Aalto arkkitehtuuri ”Olin kotona ja odottanut tuloksia jo useamman päivän, mut viimeiseen päiväänhän ne jäi. Kuulin jo aamulla, että tulokset oli tulleet, mut olin päättänyt, että katson tulokset vasta töiden jälkeen. Äiti kuitenkin pakotti katsomaan heti. Onneksi rohkenin katsomaan, sillä koulupaikkahan siellä odotti! Ihan mahtava fiilis tuli! Riskinotot pääsykokeissa kannatti ja syksyllä opinnot Helsingissä odottavat.”

-Anna Uusihärkälä, arkkitehtuuri, Aalto-yliopisto

 
Juulia Holm muotoilu opiskelija Aalto-yliopisto”Olin Madridissa iskän kanssa. Heräsin torstaina aikasin aamulla, mutta jännitti niin paljon et vetkuttelin tulosten kattomista pari tuntia. Olin ihan varma et en pääse Aaltoon sisään, vaan alotan Lahden Muotsikassa syksyllä. Kuitenkin joku toivon kipinä eli. Noh, sitten lopuksi sain itteni kerättyä ja loggasin itseni Opintopolkuun. Ekan hakukohteen kohdalla luki hyväksytty. En pystynyt käsittämään et mut oli hyväksytty yhteen Suomen parhaista yliopistoista ensimmäisellä yrittämällä. Sitten mä itkin siellä madridilaisessa hotellissa hetken ennen kun menin herättämään iskän. Sen jälkeen oli vaan iloa, ihmettelyä ja läheisille kertomista.”

-Juulia Holm, muotoilu, Aalto-yliopisto

Pinja Hänninen sisustusarkkitehtuuri opiskelija Lahden muotoiluinstituutti”Oon pubissa töissä ja just iltavuorossa. Ei ollut kova kiire ja selailin puhelinta. Kun avasin sähköpostin, ei tarvinnut edes avata viestiä kun näkyi heti, että mut oli hyväksytty kouluun. Jouduin lähtee hetkeksi pois tiskin takaa keräilemään itseäni ja tirautin muutamat kyyneleet. Sitten soitot lähipiirille ja takas töihin. Kyllä siitä koulupaikasta sit kuuli heti tietty myös muutamat asiakkaat tiskin toisella puolella. Ihan huikee fiilis!”

-Pinja Hänninen, sisustusarkkitehtuuri, Lahden muotoiluinstituutti

 
Riku Kuukka, maisema-arkkitehti opiskelija, Aalto-yliopisto”Fiilis oli tosi hämmentynyt. Meni hetki aikaa sulatella tietoa. Nyt vasta alkaa vasta ymmärtämään tilanteen. Iloinen ja onnellinen olo – kaikin puolin mahtava. Lähdin hakuprosessiin sillä asenteella, että pessimisti ei pety. Tämä oli mulle oikea riemuvoitto!”
 

– Riku Kuukka, maisema-arkkitehtuuri, Aalto-yliopisto

 
Julia Lehto”Oli keskiyö. Oli tullut sähköpostia ja ajattelin, että ihan sama kumpi tulos en nuku kuitenkaan. Peitin kädellä tekstiä ja luin sitä pikku hiljaa. ”Congratulations!” Voiko se olla jotain negatiivista? Jatkoin lukemista.  ”Olemme tarkoin valinneet opiskelijat, ja sinä olet yksi heistä.” Enää ei voinut olla mitään negatiivista. MINUT OLI VALITTU! Stressi purkautui ja itku tuli. Sitten tartuin puhelimeen ja soitin ilouutiset eteenpäin.”

– Julia Lehto, Communication Design, Robert Gordon University

 
Linnea Lindberg arkkitehtuuri opiskelija”Olin nähnyt pari yötä sitten unta, että pääsen Tampereelle arkkitehtuuriin. Edellisenä yönä en kuitenkaan nukkunut kunnolla, avasin aamulla puhelimen ja tulokset oli tulleet. Meni tosi pitkään tajuta, että se on totta. Kolmas kerta toden sanoi! Ja tällä kertaa myös mun enneuni.”

– Linnea Lindberg, arkkitehtuuri, Tampereen teknillinen yliopisto

 
 
Aada Kiuru arkkitehtiopiskelija aalto
”Kävin jo aamulla kattoo et onko tulokset tullut – ei näkynyt vieläkään mitään. Kun ajeltiin äidin kanssa, tsekkasin tilanteen uudestaan. Kännykkä tippu syliin ja aloin itkee. Samalla äitikin alkoi itkee. Näin heti et opintopaikka hyväksytty Aallossa ja sit mun päässä sumeni. Ihan super onnellinen fiilis!”

– Aada Kiuru, arkkitehtuuri, Aalto yliopisto

 
 
Christina Bliss arkkitehtiopiskelija Aalto”Mä odotin tietoa ja päivitin mailia koko sen kolme viikkoa. Sain kuulla et tulokset oli vihdoin tulleet, sydän tykytti ja just ja just siinä tärinässä pystyin kirjautumaan Opintopolkuun. Vielä mielessä kävin viimeiset rukoukset, et pliispliispliis! Tuli hysteerinen itku, ja kaikki ympärillä olevat luuli et mä en päässyt. Mut sain itkun seasta kerrottua, et MÄ PÄÄSIN!”
 

-Christina Bliss, arkkitehtuuri, Aalto-yliopisto

 
Aapo Niinikoski, arkkitehtuuri opiskelija Aalto-yliopisto
”Heräsin ja katoin et oli tullut whatsappiin paljon viestejä. En todellakaan uskonut et pääsisin sisään. Ajattelin, et tuomiopäivä on siis koittanut. Menin opintopolkuun, istuin alas ja luin moneen kertaan et voiko pitää paikkaansa. Mun piti skrollata se sivu alas, näyttää kavereille ja vasta sit varmistuin että olin oikeasti päässyt sisään. ”

– Aapo  Niinikoski, arkkitehtuuri, Aalto-yliopisto

 
Leo Hirviniemi arkkitehtiopiskelija Tampereen teknillinen yliopisto
”Mä olin kesätöissä, just pyyhkimässä pölyjä koulun kirjastossa. Näin et ihmiset alkoi laittaa viestejä. Aloin kirjautumaan sisään Opintopolkuun. Siellä odottikin mukava yllätys!”
 

– Leo Hirviniemi, arkkitehtuuri, Tampereen teknillinen yliopisto

 
 
Pihla Kuusela arkkitehtiopiskelija Aalto-yliopisto”Mä olin autossa mun isän kanssa. Olin jo aamulla tarkistanut et tuloksia ei vielä näkynyt. Sit kun menin päivällä katsomaan, niin Opintopolku oli kaatunut. Jouduin odottelemaan hetken. Isä oli pahemmin paniikissa ja huus: ”Apua apua, eikö se nyt lataa – jännittää!”  Jouduin melkein sitä rauhoitella enemmän siinä tilanteessa. Sit sain sivun ladattua ja olihan se uskomaton fiilis päästä Aaltoon ekalla yrittämällä. Ja Isä aloitti soitteli sit heti tulokset kaikille sukulaisille tietenkin.”

– Pihla Kuusela, arkkitehtuuri, Aalto-yliopisto

 
Laura Vainiomäki arkkitehtiopiskelija Aalto-yliopisto
”Mä olin just sillon töissä kun sain tietää, et olin päässyt sisään. Menin tauolla yksin vessaan ja aloin itkemään. Soitin äitille, joka myös alkoi itkee. Myös iskä herkistyi. Eihän siinä työteosta tullut mitään. Kaikki oli vaan niin innoissaan ja toki yllättyneitä!”
 

-Laura Vainiomäki, sisustusarkkitehtuuri, Aalto-yliopisto

 
 
 
Hurjasti onnea opiskelupaikoista ja tsemppiä opintojen tielle!
He kaikki kävivät Teho-Opiston kurssin tänä vuonna. Haluatko sinä olla ensi keväänä yksi heistä? Ilmoittautuminen kursseillemme on käynnissä!
Koko kevään kestävällä Midi-kurssilla saat kattavan valmennuksen ja pääset valmistautumaan ennakkotehtäviin ja pääsykokeisiin jo hyvissä ajoin!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]

STOP pääsykoestressille!

pääsykoestressi

Haastattelimme psykologi Katarina Meskasta, joka kertoi parhaat vinkit liiallisen stressin välttämiseksi. Lue vinkit stressinhallintaan ennen pääsykokeita, pääsykokeiden aikana ja pääsykokeiden jälkeen.
Katariina Meskanen
 
Katarina Meskanen on työskennellyt psyykkisenä valmentajana ja auttanut monia pääsykokeisiin valmistautuvia omien tavoitteiden saavuttamisessa. Nykyisin hän työskentelee syömishäiriöiden parissa HUS:ssa. Katarina on gradussaan tutkinut luovuutta ja sen yhteyttä älykkyyteen, kognitiivisiin tyyleihin ja persoonallisuuteen. Kurkkaa Katarinan omat nettisivut täältä.
”Mahtavaa, että myös psyykkiseen valmennukseen tartutaan! Usein valmentaudutaan vain suoritukseen, mutta ei keskitytä tarpeeksi kokonaisvaltaiseen prosessiin. Mielenhallinta on erityisen tärkeää, silloin kun halutaan saada pääsykokeessa koko kapasiteetti käyttöön.”
 
 
Pääsykoe on siinä mielessä raaka peli, että kaikki on kiinni niistä päivistä. Olemme kaikki erilaisia ja suoriudumme eri tavalla paineen alla. Mutta jännityksestä selviytymistä ja mielenhallintaa pystyy ja kannattaa kaikkien treenata. Psykologi Katarina Meskanen kertoo meille miten.

ENNEN PÄÄSYKOETTA

Täytyy muistaa, että stressi on sopivissa määrin hyvästä. Se auttaa keskittymään ja selviytymään tehokkaammin. Silloin kun on siis kyse lyhytkestoisesta stressistä. Mikäli stressi on pitkäkestoista, se heikentää tiedonkäsittelyä ja keskittymistä. On siis tärkeää päästä välillä katkaisemaan stressitila ja ottamaan etäisyyttä stressiä aiheuttavista asioista.
Valmistautumisessa stressinhallinnan kannalta tärkeintä on ymmärtää:
”Mitä mä voin tehdä? Mitkä asiat on mun hallinnassa? Mihin mä voin vaikuttaa?” Asiat, joihin ei pysty itse vaikuttamaan, niistä ei myöskään kannata stressata. Sen sijaan kannattaa keskittää voimavaransa niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.
Tosi tärkeää on oma psyykkinen hyvinvointi. Varsinkin aloilla, joissa vaaditaan luovuutta, sekä henkisestä että psyykkisestä hyvinvoinnista on huolehdittava tarpeeksi. Luovuus kun ei tule pakottamalla. Luovuus kukkii ihmisessä joka voi kokonaisvaltaisesti hyvin. Omasta jaksamisesta huolehtii parhaiten syömällä hyvin, liikkumalla ja nukkumalla riittävästi sekä lepäämällä välillä. Akut ovat koetuksella pääsykoekevään aikana, joten niitä on hyvä välillä ladata täyteen.

”Elämä ei saa olla pelkkää pääsykokeisiin valmistautumista.”

Mielenhallintaa voi treenata esimerkiksi rentousharjoituksilla ja meditaatiolla. Netti on pullollaan erilaisia appeja ja Youtube-videoita, joita kannattaa hyödyntää oman mielen rauhoittamiseen. Stressaantunut, ahdistunut ja levoton mieli poukkoilee, eikä pysty keskittymään. Rento ja rauhallinen mieli taas pystyy hyvin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Rentoutumisen ja rauhoittumisen keinoja usein ylenkatsotaan, mutta niitä kannattaa harjoittaa. Pääsykokeissa on kyse omasta tärkeästä suorituksesta, johon on valmistautunut pitkään, joten kiinnittämällä tarpeeksi huomiota myös psyykkiseen valmentautumiseen varmistaa itselleen parhaimmat onnistumisen mahdollisuudet.
On tärkeää osata lukea omia ajatuksia. Tarkkaavainen mieli pystyy erottelemaan omia ajatuksia ja ottamaan niihin etäisyyttä – tutkimaan, mitkä asiat ovat tosia ja mitkä taas oman mielen tuotoksia. Stressitilassa ei välttämättä aina tunnista omia tuntemuksiaan, tai pysty suhtautumaan objektiivisesti omiin ajatuksiinsa, joten on hyvä välillä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä siellä pään sisällä pyörii. Muista, että ajatukset ovat vain ajatuksia, ei objektiivisia tosiasioita – ne muuttuvat todeksi, jos niihin uskoo. Jos kokoajan vain hokee itselleen, ettei osaa tai pysty, ei voi myöskään onnistua. Usko itseesi ja sano itsellesi, että pystyt kyllä. Kannusta ja sparraa.
Myös kehonrentoutusharjoitukset auttavat stressinhallinnassa. Keho ja mieli ovat saumattomasti yhtä ja käyvät jatkuvaa vuoropuhelua keskenään. Kun keho rauhoittuu, myös mieli voi tyyntyä. Esimerkiksi tekemällä tämän harjoituksen muutamia kertoja päivässä, saat mielesi ja kehosi rauhoittumaan hetkeksi:

  • Sulje silmät
  • Rentouta hartiat
  • Rentouta kasvojen lihakset
  • Rentouta leukaperät
  • Hengitä sisään rauhallisesti kolmeen laskien
  • Hengitä ulos rauhallisesti kolmeen tai viiteen laskien

Jatka niin kauan kunnes olosi rauhoittuu tai tunnet itsesi rentoutuneemmaksi.
Seuraavalla kerralla voit tehdä saman harjoitteen uudelleen kiinnittämällä enemmän huomiota hengitykseen. Keskity etenkin uloshengitykseen, sillä sen aikana syke laskee ja keho rauhoittuu. Voit sanoa itsellesi sisään hengittäessä ”Hengitä sisään” ja ulos hengittäessä ”Rentoudu/Rauhoitu/Kaikki hyvin”.

Tehtävälista ennen pääsykokeita: 

– Syö, nuku, liiku ja lepää
– Opettele mielenhallintaa
– Tee kehonrentoutusharjoituksia

mielenhallinta

JUURI ENNEN PÄÄSYKOETTA

Kun pääsykoepäivä vihdoin koittaa, on hyvä yrittää rauhoittaa oma mieli kaikin keinoin. Se onnistuu esimerkiksi vakuuttamalla itselle, että pystyt ja onnistut. Katarina itse suosittelee voimalauseita tai vaikka pientä lappusta, johon on kirjoittanut itselleen tsemppiviestin: ”Kyllä mä pärjään! Mä pystyn tähän! Tähän mä oon valmistautunut!” Jotain mikä auttaa jännityksen hetkellä ja boostaa itsevarmuutta.
Huomioi myös oma sisäinen puheesi itsellesi. Miten pystyt vakuuttamaan itsesi siitä, että olet tehnyt kaiken tarvittavan. Katkaise kielteisen ajatusten kehä. Sparraa ja kannusta itseäsi.
EI NÄIN: ”Ei, mä en pysty tähän, muut on paljon parempia.”
VAAN NÄIN: ”Kyllä mä pystyn tähän, tähän mä oon valmistaunut, nyt on mun hetki loistaa.”
Juuri ennen koetta jännittää varmasti. Mutta on hyvä pitää mielessä, että jännitys on hyvä asia. Opettele hyväksymään ja kanavoimaan jännitys oikein. Silloin se voi olla yksi parhaista toiminnan moottoreista pääsykoepäivänä. Ne, jotka eivät jännitä yhtään ovat yleensä liian itsevarmoja, eivätkä saa hyödynnettyä jännityksen antamaa lisävoimaa suoritukselle. Ei tietenkään pidä antaa jännityksen ottaa kaikkea valtaa. Jos huomaat jännityksen kasvavan hallitsemattomaksi, keskity rauhoittelemaan itseäsi. Jännittäessä syke nousee ja hengitämme herkästi enemmän sisään kuin ulos, jolloin syke nousee entisestään. Se taas on viesti kehollemme, että todellakin, tässä tilanteessa on jotain pelottavaa ja helposti mielikin lähtee laukkaamaan.  Tällöin kuitenkin kannattaa kääntää ajatuksen nimenomaan uloshengitykseen. Uloshengitykseen keskittymällä saa tasattua kiihtynyttä hengitystä, sykkeen laskemaan sekä puhallettua pois turhat paineet. Hengittelemällä hetken saat samalla luotua tilaa uusille ajatuksille.
Kiinnitä myös huomiota kehon asentoon. Kehosta tulevat viestit kertovat mielellemme, miltä meistä tuntuu. Ota siis hyvä ryhti ja itsevarma asento. Samalla kehon asennosta tulevat viestit signaloivat aivoille, että tilanteessa ei ole mitään hätää. Kerro siis kehon kautta mielellesi, että pystyt siihen! Ennen jännittäviä hetkiä on testattu myös Power Posen voimaa. Sen on tutkittu nostavan itsevarmuutta, sillä tekemällä itsensä isoksi ja voimakkaaksi, aivot saavat viestin sisäisestä varmuudesta. Power Pose on asento, jossa seistään kaksi minuuttia X-asennossa kädet ylhäällä. Tämän voi tehdä vaikka kotona ennen lähtöä tai vessassa ennen pääsykokeita. Parasta on, jos näkee itsensä peilistä. Muista hymyillä samalla ja miksi et sanoisi itsellesi jotain kannustavaa? Katso TED-talks video Power Posesta ja lähde pääsykokeisiin itsevarmana.
Kun menet pääsykokeeseen, muistuta itsellesi, että nyt on vihdoin sinun aikasi loistaa ja päästä näyttämään koko potentiaalisi. Muista, että tämän eteen olet uurastanut koko pitkän kevään – nyt saat vihdoin tilaisuuden osoittaa huippuun viritetyn osaamisesi. Usko ja luota itseesi – sinä pärjäät kyllä!

Tehtävälista juuri ennen pääsykokeita: 

-Lue oma tsemppiviesti tai voimalause
-Tee Power Pose

Power Pose

PÄÄSYKOKEISSA

Pääsykoetilanne on siitä erikoinen, että tilanteesta ei niin vain pääse pois. Siellä korostuu itsensä rauhoittamisen taito sekä luottamus itseensä ja omiin kykyihin.
ETEEN VOI TULLA TOTAALINEN BLACK OUT, MITÄ SILLOIN TULISI TEHDÄ?
Black out on tilanne, jossa menee psyykkisesti ikään kuin lukkoon. Silloin ei tahdo saada mistään mitään otetta ja mieleen saattaa hiipiä epätoivo. Sitä varten kannattaa jo valmiiksi miettiä, miten siitä pääsee eteenpäin. Jo ennen pääsykoetta kannattaa valmiiksi käydä läpi worst case-skenaarion ja miettiä, miten sitä voi tositilanteessa lähteä purkamaan. On hyvä olla valmiina toimintasuunnitelma siitä, miten säilyttää toimintakyky pahimmalla mahdollisella hetkellä. Ajatukset täytyy saada pois mielensisäisestä hädästä. Kun löytää keinot oman mielensä ja tilanteen hallintaan ja astuu ulos paniikista, pystyy jälleen toimimaan. Kokoa mieleesi esimerkiksi lista työjärjestyksestä tai tee jonkinlainen toimintasuunnitelma, joka auttaa lisäämään hallinnan tunnetta.
 
Tehon opettajat ovat kursseillamme suositelleet Three Shapes Techniquea, joka on yleisesti käytetty luovuustyökalu lukkotilanteisiin tai vain uuden näkökulman etsimiseen. Siinä piirretään ”kanvaasille” (rajatulle alueelle) sattumanvaraisesti kolme perusmuotoa (ympyrä, jana, kuutio tai kolmio), joiden pohjalta luodaan näkymä, kappale, tai vaikka hahmo. TST:n tarkoitus on vapauttaa luova piirtäminen liioista rajoituksista ja auttaa näkemään asioita eri tavalla. Harjoittele tekniikkaa jo ennen pääsykokeita, jotta pystyisit hyödyntämään sitä mahdollisissa black out-tilanteessa. Tavoitteena on oppia vapauttamaan ajattelu ja totutella näkemään perusmuodoissa tiloja, kappaleita ja muotoja, yksityiskohtia tai isoja kokonaisuuksia. Three Shape Technique on luovan piirtämisen aivoriihi, jossa omaa ideaa ei tarvitse kritisoida. Tee esimerkiksi tehtäviä, joissa toteutat useita nopeita skissejä, piirrät nopeasti, sen suuremmin ajattelematta perusmuotoskissejä esim. 6-8 kpl, joista lähdet sen jälkeen muokkaamaan tiloja tai maisemia.
Three Shape TechniquePääsykokeissa on tärkeää suunnitella myös oma ajankäyttö. Tehtävät on suoritettava annetun aikarajan puitteissa, joten tehtävät kannattaa pilkkoa osiin. Suunnittele huolellisesti oma ajankäyttösi – siihen kannattaa käyttää aikaa aluksi, jotta ei tule yllätyksiä eikä aika lopu kesken. Kun tietää omat vahvuudet ja heikkoudet, osaa arvioida omaa ajankäyttöään paremmin. Silloin tietää kuinka paljon aikaa kannattaa käyttää kuhunkin osa-alueeseen. Näin lisäät myös hallinnan tunnetta tilanteessa ja vähennät omaa stressiäsi. Kun stressi on hallinnassa, pystyy keskittymään täysin yhteen asiaan eikä mieli poukkoile.

TEHTÄVÄLISTA PÄÄSYKOKEISSA

– Rauhoitu ja luota itseesi
– Suunnittele ajankäyttö
– Käytä lukkotilanteessa Three Shape Techniqueta

PÄÄSYKOKEEN JÄLKEEN

Ennakkovalmistautumiseen satsataan paljon, mutta pitäisi kiinnittää huomiota myös palautumiseen. Pääsykokeen jälkeen, stressin purkautuessa voi herätä tunteita laidasta laitaan –takki voi olla tosi tyhjä. Nämä kaikki tuntemukset ovat hyväksyttäviä ja ihan normaaleja. Pääsykoe on kuin henkinen ja psyykkinen maraton, joka vaatii palautumista. Kannattaa antaa itselle aikaa palautua rauhassa.
Pääsykokeista palautuminen
ENTÄ JOS KOULUPAIKKA JÄÄKIN SAAMATTA?!
Täytyy muistaa, että elämää on pääsykokeiden jälkeenkin – täytyy olla jotain mihin palata. Kaikki lähtevät tavoittelemaan menestystä, mutta kaikki eivät voi päästä sisään samana vuonna.
Se, että koulupaikka ei irtoa, ei kerro mitään sen erityisempää ihmisestä. Se kertoo ainoastaan sen, että sinä vuonna oli muita, jotka pystyivät paremmin käyttämään koko osaamisensa pääsykokeiden rajaamilla määritelmillä. Kannattaa kuitenkin käydä jo etukäteen läpi tilanne, että koulupaikkaa ei jostain syystä tulekaan. Mitä sitten teen? Mitä erilaisia vaihtoehtoja mulla on?
Toki kyseessä on karvas pettymys, mutta samalla se on kasvattava kokemus. Monille se voi olla isokin romahdus, kun odotukset ovat korkealla ja suunnitelmat valmiina. Silloin on tärkeää pysähtyä, käydä tilanne läpi ja hyväksyä suru, katkeruus ja kateus. Vain hyväksymällä ne, pystyy jatkamaan eteenpäin ja miettimään tulevaa.

”Nämä ovat vaikeita tunteita ja tilanteita, mutta niistä selviää kyllä”, vakuuttaa Meskanen.

Kannattaa luoda joku varasuunnitelma, vaikka kaikki paukut ovatkin yli 100% pääsykokeissa. Täytyy muistaa, että välivuosi (vaikka useampikin) voi olla hyvinkin kasvattava vuosi, ei missään tapauksessa epäonnistumisen vuosi.

TEHTÄVÄLISTA PÄÄSYKOKEIDEN JÄLKEEN

– Palaudu
– Anna itsellesi aikaa
– Käy tunnetilat läpi
– Käännä katseet tulevaan
Pääsykokeet alkavat olla tosi lähellä. Suurin osa teknisen puolen valmistautumisesta on  tehty, joten kiinnitä viimeistään nyt erityistä huomiota psyykkiseen puoleen. Toteuta Katarinan ohjeita ja saat hyödynnettyä pääsykokeessa koko kapasiteettisi ja osaamisesi. PALJON TSEMPPIÄ PÄÄSYKOKEISIIN!
”PYSTYT SIIHEN!”
”OSAAT KYLLÄ!”
”NYT ON SINUN AIKASI LOISTAA!”
 
 
Haluatko sinä mukaan valmennukseemme? Teho-Opistolla on kattava valikoima erilaisia kursseja taidealoille valmistautuville. Koko kevään kestävällä Midi-kurssilla saat kattavan valmennuksen ja pääset valmistautumaan ennakkotehtäviin ja pääsykokeisiin jo hyvissä ajoin!
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]

 

Vihdoinkin! Sain opiskelupaikan, mikä fiilis!

Paasykoefiilikset

Ennätysmäärä Teholaisia on juuri varmistanut unelmiensa opiskelupaikan arkkitehtuurin, taiteen ja muotoilun aloilta. Toisilla tieto opiskelupaikasta aiheutti spontaaneja reaktioita ja toisilla taas ei tärinästä ja onnen kyynelistä meinannut tulla loppua. Tässä kokoelma sisäänpäässeiden fiiliksiä ja reaktioita!

Anttoni Niskanen, Aalto yliopisto, arkkitehtuurin ylioppilas

Olin virossa lomailemassa ja rannalla just siskon kanssa kun luin viestin kännystä että ”hei tulokset on tullu!”. Semmonen tömähdys sydämmessä ja sitten hirvee pamppaus.
Se hetki kun luki että opiskelupaikka myönnetty, jää kyllä loppuelämäks mieleen, kun tää arkkitehtipaikka on ollut ainoana vaihtoehtona mielessä jo ala-asteelta.

-Anttoni Niskanen, arkkitehtuuri, Aalto yliopisto

 

Tuulikki PeltonenOlin töissä lounastauolla. Tuuletin paikallani, pomppasin pystyyn, potkaisin sandaalit pois jalasta ja juoksin ihan TÄYSII paljain jaloin liiketilan ympäri!!! Tätä seurasi työporukan halauskierros, sanattomuus ja tärisevä tyttö!

-Tuulikki Peltonen, muotoilu, Aalto Yliopisto

 

 

Poikaystävältä lens hammastahnat pitkin nurmikkoa kun kuuli että pääsin Aaltoon

 

Elsa VilminkoMökillä juoksin äkkiä ulos paremman nettiyhteyden perässä kun kuulin että tulokset on tullu.
Poikaystävältä lens hammastahnat pitkin nurmikkoa kun kuuli että pääsin Aaltoon ja äiti ja mummi molemmat itki onnen kyyneliä.

 

-Elsa Vilminko, arkkitehtuuri, Aalto-Yliopisto

 

Mira SyrjäläLintsin porteilla, paria minuuttia ennen vuoroa, kuulin että opiskelupaikka oli myönnetty. Siinä sitten piti mennä kädet täristen halailemaan työkavereita.

– Mira Syrjälä, arkkitehtuuri, Tampereen teknillinen yliopisto

 

 

40kg tipahti harteilta kun näin tekstin ”hyväksytty”

 

Samu RantanenKotona päiväunilta heräsin, näin yli 100 viestiä whatsappissa ja tiesin mistä on kyse. Siitä sitten MM-ajalla opintopolkuun sydän hakaten ja siitä eteenpäin hidastettu mustavalkofilmi ja pupillien manuaalisäätöhässäkkä omiin tuloksiin, onnekkaalla lopulla! 40kg tipahti harteilta kun näin tekstin ”hyväksytty”.

– Samu Rantanen, arkkitehtuuri, Oulun yliopisto

 

Elisa VuolliOlin just tullu Madridista, ja eka asia minkä kotiin tultuani tein oli koneen avaaminen. Onnelliset fiilikset jatkui siis loman jälkeenkin kun sain tietää päässeeni sisään.

– Elisa Vuolli, vaatetusmuotoilu, Kuopion ammattikorkeakoulu

 

 

1. vaihtoehdossa luki että opiskelupaikka myönnetty, raivoisan itkukohtauksen lomassa soitto äidille

 

Elisa RuuskaKotiin mars ku kuultiin kaverin kaa et tulokset on tullu, eihä sitä nyt julkisel paikal viittii alkaa vetistelemään, siinä en meinannu silmiäni uskoa ku 1. vaihtoehdossa luki että opiskelupaikka myönnetty, raivoisan itkukohtauksen lomassa soitto äidille

– Elisa Ruuska, arkkitehtuuri, Tampereen teknillinen yliopisto

 

 

Heini VuorelmaRuotsissa keskellä ei mitään pienessä kylässä. Oli pikku vapinat päällä kun sain kuulla että tulokset on nyt opintopolussa.. 😀 aattelin et katson varmaa kuitenki väärin et voinko tosiaan olla päässyt sisään, vaikka kokeet paremmin menikin kuin vuosi sitten.

-Heini Vuorelma, maisema-arkkitehtuuri, Aalto-Yliopisto

 

 

Leija TupalaLähijunassa, hyppäsin onnesta pystyyn ja soitin tietty äidille ja lopuille.

– Leija Tupala, sisustusarkkitehtuuri, Lahden Muotoiluinstituutti

 

 

 

Otto KaipioTöissä kampaamossa luin kolme kertaa tuloksen ennen kuin uskoin ja kailotin kovaa äänen asiakkaille että pääsin Aaltoon!

– Otto Kaipio, sisustusarkkitehtuuri, Aalto-Yliopisto?