Millaiset ovat arkkitehtuurin ja sisustusarkkitehtuurin opinnot?

Tehon apuopettajat Jenna Mäkäräinen ja Elisa Ruuska tietävät hyvin omakohtaisesta kokemuksesta, millainen urakka luovien alojen pääsykokeisiin valmistautuminen on. He tuovat Teholle myös uusimmat tuulahdukset luovien alojen opinnoista. Lue miten Tehon apuopettajat valmistautuivat itse aikoinaan pääsykokeisiin ja millaiset opinnot ovat olleet!

Jennan matka Sisustusarkkitehdiksi

Yksi Tehon ihanista apuopettajista on Aalto-yliopistossa sisustusarkkitehtuurin kandiaan viimeistelevä Jenna Mäkäräinen. Tilat, printit ja tekstiili ovat aina kiehtoneet Jennaa ja opiskelu luovilla aloilla on ollut hänen haaveensa. Jenna on myös aina harrastanut kuvataiteita. Pääsykokeet tulivat Jennalle tutuksi hänen hakiessaan kolmesti Aallon sisustusarkkitehtuuriin.

Jenna: ”Ensimmäisellä hakukerralla koko pääsykokeisiin valmistautumisprosessini oli aika kaaottinen enkä ollut pitkään aikaan piirtänyt tai maalannut mitään. Muistan, että pääsykokeisssa piti tehdä sielunsäilytin 3D-muodossa ja tein siihen pilleistä himmelin. Oon vieläkin sitä mieltä, että se oli hieno, vaikka sillä ei ollutkaan minkäänlaista kontekstia. Otin sen vähän kuin taideterapiana ja pidin hauskaa pääsykokeissa. Seuraavana vuonna suhtauduin pääsykokeisiin vakavammin ja pääsinkin varasijalle. Kolmantena vuonna kävin Tehon Maxi-kurssin ja pääsin Aallon sisustusarkkitehtuuriin muistaakseni toiseksi parhaimmilla pisteillä.

Oma kompastuskiveni ekoihin pääsykokeisiin valmistautuessa oli, että alkaa vilkuilla sitä vierustoveria tai matkia, jotain mitä sä et ite oo. Opettajana uskon täysin siihen, että me opitaan 80 prosenttia ja vaan ne loput 20 prosenttia on luovuutta. Me voidaan oppia yllättävän paljon asioita, joita me ei edes tiedetä osaavamme. Kaikkien ei tarvitse olla kouluun hakiessa Leonardo Da Vincejä vaan ne ihan peruspalikat eli perspektiivi ja käsitys tehtävänannoista on hyvä olla hallussa. Kannattaa myös tutustua edellisen vuoden pääsykokeisiin ja kehitellä sitä omaa tyyliä ja miettiä, mitä itse haluaa toteuttaa. Kannattaa myös tutustua uusiin oman alan juttuihin.

Sisustusarkkitehtuurin opinnoissa parasta on se, että oppii tosi paljon koko sisätilojen monipuolisuudesta ja mahdollisuuksista. Tykkään myös ite ihan hirveesti tilasuunnittelusta ja värien käytöstä. Väri, valo ja varjo ja miten me luodaan niitä tilassa on ihan mielettömän upeeta. Sisustusarkkitehtuurin opinnot käynnistyivät mukavilla ja melko kevyillä tilasuunnittelun opinnoilla ja samalla tutustuttiin tiloihin taiteen kautta. Alussa oli myös erilaisia taidekursseja. ”

Elisan matka Arkkitehdiksi

Toinen Tehon ihanista apuopettajista on Tampereen teknillisessä yliopistossa neljännettä vuottaan arkkitehtuuria opiskeleva Elisa Ruuska. Elisa on ollut aina kiinnostunut rakennusten tiloista ja piirrellyt paljon. Arkkitehdin ura on ollut hänen haaveenaan ihan pienestä pitäen ja Elisa pääsikin arkkitehdin opintoihin kolmannella hakukerrallaan.

Elisa: ”Arkkitehtuurin opintoihin haku oli pitkä ja monivaiheinen prosessi. Kävin itsekin aikoinani Tehon valmennuskurssin, jolla opin kohtaamaan ne omat heikot kohdat ilman mitään stressiä itse pääsykokeissa. Kurssilta sain itsevarmuutta ja uskallusta tehdä omanlaisellani tyylillä. Valmistaudin itse pääsykokeisiin tekemällä laajasti erilaisia tehtäviä ja siitä kyllä oppi tosi hyvin.

Opintojen ekana vuonna oli paljon erilaisia taide- ja suunnittelukursseja, historiaa, filosofiaa sekä kieliä. Nyt opintojen loppupuolella on korostunut suunnittelukurssit, joilla ollaan tehty projekteja yksin ja ryhmässä. Parasta arkkitehtuurin opinnoissa on ollut, että niistä innostuu aina vain enemmän ja enemmän mitä pitemmälle pääsee koulunkäynnissä ja alkaa ymmärtää mitä kaikkea osaamisellaan voi tehdä. Arkkitehtuurissa pääsee vaikuttamaan konkreettisesti ihmisten elämään ja tekemään siitä parempaa. Sitä haluan hakea myös koko ajan omassa työssäni.

Vinkkinä luoville aloille hakeville sanoisin, että harjoitelkaa paljon ja olkaa ennakkoluulottomia ja antakaa mielikuvituksen lentää! ”

Teho-treenit pääsykokeisiin

Arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen pääsykokeisiin valmistautuminen kannattaa aloittaa ajoissa. Todennäköisyydet opiskelupaikan saamiseen nimittäin kasvavat samassa suhteessa treenin määrään verrattuna.

Teho-Opiston kursseilla pääset hiomaan kaikki luovien alojen pääsykokeissa vaadittavat taidot ja tekniikat huippuunsa yksilöllisessä opetuksessamme. Kursseilla pääset tekemään myös laajasti eri tyyppisiä pääsykoetehtäviä ja opit liikkumaan tehtävänantojen rajoissa korostaen omaa persoonallista ilmaisuasi. Jokaisesta tehtävästä saat myös palautetta ammattimaisilta opettajiltamme, joilta löytyy laajasti kokemusta yliopistoissa ja arkkitehtuurikouluissa opettamisesta sekä pääsykokeiden arvostelulautakunnissa työskentelystä. Ilmoittautuminen Suomen laajimmalle luovien alojen valmennuskurssille on käynnissä!

70 % opiskelijoistamme ovat saaneet haluamansa opiskelupaikan

Tiesitkö, että vuonna 2019 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin linjalla opintonsa aloittaneista noin 60 prosenttia olivat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin? Teholaiset nappaavat vuosittain valtavan määrän opiskelupaikoista eri luovien alojen oppilaitoksissa ja tänävuonna ennätysmäärä valmennuskurssiemme käyneistä saivat useammankin opiskelupaikan. Miten tällaisiin tuloksiin oikein päästään?

60% Aallon arkkitehtuurin uusista opiskelijoista olivat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin

Vuonna 2019 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin linjalla opintonsa aloitti noin 70 opiskelijaa, jotka oltiin kaikki valittu pääsykokeilla. Valituista opiskelijoista lähes 60 prosenttia olivat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin ja Helsingin sanomat haastattelivat Aalto-yliopiston arkkitehtuurin professori Pekka Heikkistä aiheeseen liittyen.

Tämä on aika yllättävä uutinen. Ensimmäinen ajatus on, että Teho-Opistolla täytyy olla aika hyvä konsepti. -Totesi Pekka Heikkinen haastattelussa.

Koko artikkelin ”Yli puolet Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoista on käynyt saman järjestäjän valmennuskurssin: ”Onhan se rehellisesti sanottuna aika jännittävää”, pääset lukemaan Helsingin Sanomista. Arkkitehtuurin professori Heikkinen linjasi myös, kuinka tärkeää on, että pääsykokeissa töissä oleva oivallus välittyy myös arviointiryhmälle.

Myös piirtämisessä ja suunnittelussa harjoittelu tekee mestarin. Siinä mielessä valmennuskurssi on varmasti hyvä. Kun kurssilla käydään läpi töitä ja ulkopuoliset arvioivat niitä, niin saa myös palautetta, siitä miten oivallukset välittyvät, Heikkinen sanoo.

57% Aallon sisustusarkkitehtuurin uusista opiskelijoista kävivät Teho-Opiston valmennuskurssin

Vuosina 2015-2020 useampana vuonna Aallon sisustusarkkitehtuurin linjalle valituista opiskelijoista 57% ovat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin. Sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet koostuvat ennakkotehtävistä sekä pääsykokeista, joissa testataan hakijan kykyä tuottaa oivaltavia ideoita, useiden tekniikoiden tarkkaa hallintaa, luovuutta ja paineensietokykyä. Näitä kaikkia taitoja treenataan kattavasti kaikille Tehon valmennuskursseilla yhdessä kannustavien opettajiemme kanssa. Tehon blogista pääset kurkkaamaan työt, joilla Petra Lahti nappasi parhaat pisteet Aallon sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa 2019.

50% Metropolian ja Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin opiskelijoista kävivät Teho-Opiston valmennuskurssin

Vuosina 2015-2020 Tehon valmennuskurssin käyneet ovat täyttäneet puolet Metropolian sisustusarkkitehtuurin luokista samaan tapaan kuin Lahden Muotoiluinstituutissa. Teholaiset saivat tänävuonna useita huippupisteitä pääsykokeissa. Tehon blogista pääset kurkkaamaan, millaisilla töillä Teho-opiston Maxi-valmennuskurssilla pääsykokeisiin valmistautunut Elina Libba nappasi huippupisteet Muotoiluinstituutin pääsykokeissa. Kurkkaa myös upeat työt, joilla Laura nappasi Metropolian sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikan. 

95% Teho-Opiston valmennuskurssin käyneistä on päässyt ulkomaille hakemaansa opiskelupaikkaan

Teho-Opiston valmennuskurssit on mahdollista suorittaa myös portfolio-toteutuksena, mikäli esimerkiksi luovien alojen opinnot ulkomailla kiinnostavat. Luovien alojen opintoihin haetaan ulkomailla lähes poikkeuksetta portfoliolla eikä erillisiä pääsykokeita usein järjestetä lainkaan. Portfolio-kurssilla kokeneet opettajamme auttavat sinua koostamaan uniikin portfolion, joka korostaa osaamistasi parhaalla mahdollisella tavalla.

Mukaan treenaamaan yhdessä Suomen laajimmalle luovien alojen valmennuskurssille?

Teho-Opistolla on lukuisia tapoja valmistautua pääsykokeisiin ja jokaisen kurssimme voit käydä myös etänä mistä päin maailmaa tahansa. Opettajillamme on monen vuoden kokemusta sekä yliopistoissa ja arkkitehtuurikouluissa opettamisesta että pääsykokeiden arvostelulautakunnissa työskentelystä. Yksilöllisellä valmennuksella ja töistä saatavalla palautteella tarjoamme sinulle parhaat mahdolliset eväät pääsykokeisiin valmistautumiseen. Ilmoittaudu jo tänään Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!

Netta Kuosmanen sai kaikki hakemansa opiskelupaikat

Tehon MAXI-etäkurssilla pääsykokeisiin valmistautunut Netta Kuosmanen sai triplasti iloisia uutisia, kun kaikki luovien alojen pääsykokeiden tulokset julkaistiin. Fiilis on sanoinkuvailematon, kun unelmien opiskelupaikka arkkitehtuurin parissa viimein aukesi samoin kuin molemmat Netan hakemat sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikat. Nappaa Netan niksit pääsykokeisiin valmistautumiseen!

Teholla juhlitaan jälleen kerran lukuisia onnistumisia! Ovi unelmien opiskelupaikkaan aukesi usealle Tehon valmennuskurssilaiselle ja monet heistä nappasivat useampiakin luovien alojen opiskelupaikkoja samalla kertaa. Yksi heistä on inspiroivista töistään tunnettu Tehon opiskelijabloggaaja Netta Kuosmanen, joka nappasi arkkitehtuurin ja kaksi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikkaa.

En todellakaan ois vuos sitten uskonu, että vuoden päästä oon tässä tilanteessa.

Koko lukuvuoden Tehon  Maxi-etäkurssilla treenannut Netta hyväksyttiin ensimmäiseen hakukohteesensa Oulun yliopiston arkkitehtuuriin sekä XAMK:in ja Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuuriin. Netan blogista pääseet kurkkaamaan kuvat töistä, joilla Netta nappasi pistettä vaille täydet pisteet XAMK:in sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista.

Netta Kuosmanen ja kolmet pääsykokeet

Eilen kun kävin katsomassa arkkitehtuurin tulokset itketti ja nauratti vaan samaan aikaan. Olin ihan, että mitä ihmettä tapahtuu! Arkkitehtuurin pääsykokeista jäi sillon ihan hyvät fiilikset. En kyllä ollut varma, että pääsisinkö sisään, sillä mulla meni se eka ja kolmas tehtävä ihan tosi huonosti, joka näkyi myös pisteissä, mutta eipä se sitten haitannutkaan. Ylipäätään olin tyytyväinen siihen, mitä sain aikaan. 

Kolmiin pääsykokeisiin osallistuminen oli aika raskasta ja arkkarikokeisiin mennessä olin jo ihan, että ei enää enempää. Mutta tykkään piirtää ja tehä niin se tuntui niin omalta, että oli kiva tehdä kaikki pääsykokeet. 

Tehon kurssilta olen saaanut paljon varmuutta tekemiseen ja oppinut sen, mitä tehtävissä haetaan. Olen myös oppinut omat vahvuuteni ja hyödyntämään niitä pääsykokeissa ja uskomaan omaan tekemiseeeni. 

Olen aina tiennyt haluavani opiskella jotakin taidealaa, mutten aina tiennyt sen olevan arkkitehtuuri. Kolme vuotta sitten poikaystäväni kysyi, olenko miettinyt arkkitehdin ammattia ja aloin perehtymään alaan. Alkoi vaan tuntua, että ei vitsi tää on se mihin haluan hakea ja tehä. Menihän siinä sitten aikaa ja sai kyllä tehdä paljon töitä sen eteen, mutta nyt sain lopulta sen paikan. 

Viimevuonna kun en saanut opiskelupaikkaa, niin kyllähän se tuntui tosi pahalle ja saa tuntuakin, jos se koulupaikka ei tuu. Päätin kuitenkin, etten luovuta kun pääsin sillon sinne piirustuskokeisiin asti. Tiesin vaan, että pitää tehä enemmän töitä saavuttaakseen niitä omia unelmia. 

Mitä Netta muutti verrattuna aikasempiin hakuvuosiin?

Lisäsin sinnikästä harjoittelua ja mietin oikeesti, mitä asioita mun pitää omassa elämässä muuttaa, että pystyn valmistautumaan mahdollisimman hyvin niihin kokeisiin ja saamaan sen paikan. Annoin enemmän aikaa harjoittelulle ja priorisoin asioita. Vähensin myös töitä, jotta voisin keskittyä enemmän pääsykokeisiin ja harjoitteluun. Lähdin mukaan Tehon MAXI-valmennuskurssille saadakseni harjoitteluun rytmin sekä asiantuntijoiden avut ja vinkit harjoitteluun. 

Etäkurssi on ollut ihan loistava mahdollisuus, kun jonkun verran on ollut kumminkin pakko käydä töissä. Teen kaksivuorotyötä, niin en voi aina päättää milloin oon siellä. Etäkurssin ansioista sain hyvin aikataulutettua milloin teen ja mitä teen. Vaikka kävin kurssin etänä, pääsin olemaan läsnä niissä tapahtumissa ja luennoilla. Tehon opettajilta sai niin paljon tukea ja vinkkejä. Mikäli ei ole mahdollista lähteä sinne Helsinkiin paikan pääälle, niin suosittelen ihan ehdottomasti etäkurssia. Se antaa kyllä ihan älyttömästi.

Netan vinkit pääsykokeisiin valmistautumiseen ja itse pääsykoetilanteeseen

Tavoittele sinnikkäästi unelmaasi

Koskaan ei pidä luovuttaa, jos on unelma ja haluat saavuttaa sen. Unelmien opiskelupaikan saavuttaminen voi vaatia enemmän tekemistä kuin muut asiat mitä tekee. Esimerkiksi mä tarvitsin paljon harjottelua ja harjottelinkin ihan älyttömästi. On tärkeää olla sinnikäs ja jatkaa harjoittelua. Epäonnistua saa myös, sillä niistä oppii.

Mikään ei tapahdu hetkessä ja mitä pitempään sä oot harjoitellut niin sitä paremmin sun taidot on hioutunut. MAXI-kurssin aikana kerkeää epäonnistua, josta oppii ihan hirveästi ja sinä aikana ehtii myös onnistua, mikä tuo sitä motivaatiota omaan tekemiseen.

Usko omaan tekemiseesi

Pääsykokeissa kannattaa uskoa omaan tekemiseensä. Sitä mitä on harjoitellut ja missä on onnistunut kannattaa hyödyntää pääsykokeissa. Itselläni on ollut sellainen periaate, että kun sä opit, niin sit sä osaat ja sitä kautta voit onnistua. Tehon kurssi on myös tukenut paljon sitä etenemistä. 

Ihan älyttömän isot kiitokset Teholle, että mahdollistatte tän valmennuskurssin. Ilman tätä en välttämättä ois saanu sitä koulupaikkaa. Teholla on ollut tosi hyvä yhteishenki ja saanut jatkuvasti tsemppiä. Opettajat ovat olleet koko ajan läsnä ja kannustaneet rohkeasti kysymään, jos on jotain. Heiltä on saanut myös aina apua ja tehtävistä saatavasta kritiikistä oppii tosi paljon. Isot kiitokset ja halaukset!

Ensivuonna opiskelemaan luovia aloja?

Haluaisitko sinäkin liittyä mukaan treenaamaan Suomen suosituimmalle luovien alojen valmennuskurssille? Me opetamme sinulle kaikki arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen pääsykokeissa tarvittavat taidot ja tekniikat, joilla loistat pääsykokeissa. Ilmoittaudu mukaan Suomen laajimmalle luovien alojen valmennuskurssille jo tänään!

Näillä töillä Laura sai kaikki hakemansa opiskelupaikat

Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssilla sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin valmistautunut Laura saavutti kaikki hakemansa opiskelupaikat!  Laura esittelee menestyksekkäät työnsä ja kertoo, millainen prosessi useampiin pääsykokeisiin osallistuminen oli. Lue myös Lauran vinkit pääsykokeisiin!

Tänävuonna sisustusarkkitehtuurin opinnot kasvattivat suosiotaan entisestään ja kilpailu opiskelupaikoista oli harvinaisen kovaa. XAMK:in, Muotoiluinstituutin sekä Metropolian sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa testattiin useamman tehtävän muodossa hakijoiden kykyä tuottaa raikkaita ja visionäärisiä ideoita, luovuutta, erinomaisesti hallittuja tekniikoita sekä paineensietokykyä.
­

Diplomi-insinööristä sisustusarkkitehdiksi

Yksi onnellisista sisäänpäässeistä on Laura, joka nappasi opiskelupaikan sekä Metropolian, että XAMK:in sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista. Lauran matka sisustusarkkitehdiksi ei ole ollut kaikkein tavallisin, sillä ennen sisustusarkkitehtuuriin hakeutumista hän työskenteli melkein kymmenen vuotta diplomi-insinöörinä kaupunkiliikenteen suunnittelun parissa. Laura kipuili entisellä alalla ja yritti löytää sitä jotain joka tuntuisi omalta. Pitkän pohdinnan ja mutkan kautta hän kuitenkin tajusi sisustusarkkitehtuurin olevan se omin juttu, joka nostaa hymyn huulille.

Ihan tosi tosi ilonen oon pääsykokeiden tuloksista, vaikka tää on ollut todella raskas prosessi. Oon tosiaan tehnyt niitä tehtäviä tuolla Teholla ja tsempannut niissä, vaikka välillä on tuntunut tosi vaikeelta löytää aikaa niiden tekemiseen. Ja sitten kun se tuotti tulosta, oon todella ylpeä itsestäni ja myöskin tosi tosi ilonen.

Olen tosiaan työskennellyt kaupunkiliikenteen suunnittelun parissa ja mua kiinnostaa se, miten ihmiset liikkuu ja toimii tiloissa. Minua kiinnostaa hurjan paljon, miten tila vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja kuinka suunnitteluratkaisuilla voidaan muokata sitä ihmisten käyttäytymistä ja fiilistä eri tiloissa ja paikoissa. 
­

Lauran Metropolian sisustusarkkitehtuurin ihastuttavat pääsykoetyöt

Tehtävä 1

Ekassa tehtävässä pyydettiin piirtämään näkymä paperiroskiksesta ja jossa olet itse kutistunut hiirenkokoiseksi ja kurkkaat sieltä roskiksesta ulos. Aloin kuvittelemaan itteni hiirenkokoseks ja sitten mulle tuli mieleen kärpänen, koska kärpäset on yleensä roskiksissa. Ajattelin myös, että työn pitäisi olla jollain tavalla vaikuttava, kun kyseessä on kuitenkin pääsykoetyö ja halusin siihen jotain täräyttävää. Siksi piirsin kärpäsen siihen ikään kuin surraamaan kohti mua ja että se on jopa pelottavaa, kun se kärpänen on niin iso ja mä niin pieni.

Siitä se sitten rakentu aika luonnostaan koko työ ja olin itseasiassa itse tosi tyytyväinen siihen mun työhön. Mä en oo kokenut olevani erikoisen hyvä lyijäripiirtäjä ja tehtävä piti piirtää lyijärillä, mutta sekä Metropolian että XAMK:in pääsykokeissa molemmissa lyijärityöni onnistuivat hyvin.

Olen ollut niin kauan insinöörimaailmassa tekemässä loogisia juttuja, että olisi ollut tosi suuri haaste löytää rajoja pääsykokeissa tehtävänantoihin, jos en olisi käynyt Tehon kurssia. Putkiaivona ilman kurssia olisin varmaan tehnyt niitä liian tehtävänannon mukaisesti. Tehon kurssillla ollaan tehty paljon tehtäviä ja olen saanut paljon oppia eri välineillä tekemiseen ja tekniikkaan. Kurssilla opin myös ymmärtämään missä rajoissa voin liikkua pääsykoetehtävissä ja olen löytänyt kadoksissa olleen luovuuteni uudestaan.

 

Tehtävä 2

Tokassa tehtävässä pyydettiin suunnittelemaan tarjoilualusta suupalalle ja valmistamaan se ja itse suupala paperista ja pahvista. Tää oli kaikista vaikein tehtävä, koska eihän suupalalle ole järkeä tehdä erillistä tarjoiluastiaa. Jotenkin oli hankalaa lähteä tekemään jotain sellaista, missä ei ole periaatteessa mitään järkeä.

Mietin jäkiruokia kuten cupcakeja ja konvehteja, mutta tuntu, että se saattaa olla yleinen aihe, niin yritin lähteä eri suuntaan tehtävässä. Yritin miettiä, että jos mun täytyy joku suupala tehdä niin, mikä vois olla sellanen ja sitten mulla tuli skågen mieleen.

Lähdin pyörittelemään pahvia tarjoilualustaa ja suupalaa varten ja ajattelin, että jos se on jossain tarjoilupöydällä niin sen pitäisi olla siinä jotenkin tyrkyllä ja vähän korkeemmalla, jos halutaan, että se on esillä. Sain mielestäni ihan kauniin muodon pyöriteltyä pahvista tässä tehtävässä. Luulin epäonnistuneeni tehtävässä, kun en oikein ymmärtänyt sitä, mutta kai se sitten menikin ihan hyvin.

Tehtävä 3

Viimeinen tehtävä oli suunnitella grillitikuista uimahyppytorni, joka on maksimissaan kuusi metriä. Tehtävässä piti piirtää myös perspektiivikuva alueelta, jolla se on. Siinä piti olla myös kaksi uima-allasta, sauna-ja kahvilarakennus. Sen lisäksi pyydettiin myös tekemään pohjapiirustus alueelta.

Tämän tyylisiä tehtäviä onneksi oltiin Teholla harjoteltu, joten tehtävää oli mukava lähteä tekemään. Tiesin heti aluksi haluavani tehdä hyppytornista mahdollisimman yksinkertaisen muotokieleltään ja että siinä on kaksi hyppykerrosta. Toinen hyppykohta oli kolmessa metrissä ja toinen kuudessa. Ne olivat eri suuntiin ja sisältä kiivettiin sinne. Olin tosi tyytyväinen siihen, mitä sain aikaseks, simppeli ja toimiva! Pesrpektiivikuvaa hahmottelin ja pyörittelin ja mieleeni tuli Hernesaaren ranta ja, että se sijaitsi kaupunkialueella ja sieltä näkyisi meri.

Mulla on jäänyt Tehon töistä mieleen, joku perspektiivipiirustus, johon oli piirretty lentelemään kirsikankukkia. Tykkäsin siitä ihan hirveesti sillon jo, kun se on niin pieni asia joka lisää perspektiivikuvaan loogisesti väriä, joka ei ole vain heitetty hatusta. Laitoin työhöni kirsikkapuita, joissa oli kirsikankukkia ja jonka lehdet lentelivät aluella ja vaikka työssä oli vaaleat sävyt, niin siitä tuli mielestäni toimiva ja kaunis.

­

Kuinka Laura valmistautui pääsykokeisiin?

Henkilökohtaisesti olen todella tyytyväinen Tehon MAXI-kurssiin. Käymällä Tehon kurssin ja tekemällä mahdollisimman paljon kurssitehtäviä pääsee jo tosi pitkälle pääsykokeisiin valmistautuessa.

Olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon Tehon tehtäviä ja ennen pääsykokeita kävin vielä läpi omia töitäni ja aiempia tehtävänantoja. Kävin läpi myös muiden kurssilla tekemiä töitä ja katsoin millaisilla töillä kurssilla oli saanut hyvät pisteet ja mitkä asiat niissä täytyy olla. Vinkkinä ensivuonna hakeville sanoisin, että kannattaa tutustua aikaisempien vuosien tehtäviin ja tutustua siihen, miten tehtävänantojen rajoissa pystyy liikkumaan. Kannattaa myös opetella kaikki tekniikat sillä lailla, että on käyttänyt niitä kaikkia jonkin verran.

Kiitos paljon Lauralle inspiroivien töiden esittelystä ja onnea kaikille opiskelupaikan saaneille! Tsemppiä myös niille, joille opiskelupaikka ei vielä tänävuonna auennut – älkää luovuttako! Meistä monelle opiskelupaikka aukeaa vasta muutaman kerran jälkeen ja kesäloman jälkeen on taas aivan eri fiilis aloittaa harjoittelu ensi kevään pääsykokeisiin.

-Enni
­

Haluaisitko sinä olla ensivuoden Laura?

Laura treenasi ahkerasti koko viimelukuvuoden Teho-Opiston MAXI-valmennuskurssilla ja kova työ palkittiin peräti useammalla luovien alojen opiskelupaikalla. Vuosittain suuri osa sisustusarkkitehtuurin, muotoilun, arkkitehtuurin ja muiden luovien alojen uusista aloittavista opiskelijoista ovat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin. Ilmoittautumalla ajoissa varmistat paikkasi Suomen suosituimmalla luovien alojen valmennuskurssilla!

Lähes täydet pisteet Lahden sisustusarkkitehtuurista- Katso kuvat töistä!

Moikka moi! Niin se on keskikesän juhla juhlittu ja tällä kertaa myös erittäin hyvillä mielillä! Viime kerralla kerroin saaneeni paikan Xamkin sisustusarkkitehtuurista. Kuitenkin viime torstaina sain taas tuhrustaa onnenkyyneleitä kun paikka Lahden sisustusarkkitehtuuriin aukesi. jee! Tässä julkaisussa pääsette kurkkaamaan millaisilla töillä sain Lahden kokeista lähes täydet pisteet, 98pistettä/100 pisteestä. Valitettavasti tehtävä kohtaisia pisteitä ei ollut mahdollista saada, joten mennään kokonais pisteillä. Nyt jään vielä jännittämään aukeaako paikka myös Oulun Arkkitehtuurista. Tästä keväästä/kesästä ei ole jännitystä puuttunut!

TEHTÄVÄ 1. KOHTAAMISEN TILA

TEHTÄVÄ: Suunnittele 15m x 8m kokoiseen tilaan koronan jälkeinen kohtaamisen tila. Tilan korkeus on 3 metriä. Toinen tilan pitkistä sivuista on suurta ikkunapintaa. Tila voi olla esimerkiksi ravintola, kahvila tai vain tila seurustelulle. Arviointiperusteet: Idea, tilan käyttövaatimusten ja luonteen selkeys, visuaalinen vakuuttavuus ja tarkoituksenmukaisuus. Mitoitus, mittakaava, piirrosten sommittelu ja ymmärrettävyys.

TEHTÄVÄ 2. ASETELMAPARI

Tehtävä: Tee 2 mielestäsi kaunista ja/tai visuaalisesti kiinnostavaa asetelmaa kodistasi löytyvillä esineillä ja materiaaleilla. Asetelmien aiheet ovat: 1. Muodot & varjot 2. Värit & struktuurit Arviointiperusteet: Sommittelu, värien käyttö, valon ja varjon käyttö, luovuus, rajaus, visuaalinen vaikuttavuus.

 

TEHTÄVÄ 3. AULAISTUIN

Tehtävä: Suunnittele ja valmista ohuesta kartongista pienoismalli istuinkalusteesta julkisten tilojen odotusauloihin (sairaalat, virastot, kirjastot, jne.). Pienoismalli tulee valmistaa mittakaavassa 1:5. Istuinkalusteen tulee olla kahden aikuisen ihmisen istuttava. Ajankohtaisena erityistehtävänä on, että istuinkalusteessa tulee olla jokin virusten pisaratartuntaa ehkäisevä tai rajoittava tekijä tai ratkaisu, siis kahden istujan välissä tai kesken, kuten seinäke, verho, harso, tilanjakaja, tai jokin muu luova ratkaisu. Arviointiperusteet: Idea, käytettävyys, rakenne, arkkitehtonisuus tai muodonanto, mittakaavan hallinta, mallinrakennustaito.

TEHTÄVÄ 4. MUOTOILUINSTITUUTTI POP-UP

Tehtävä: Suunnittele LAB Muotoiluinstituutille helposti pystytettävä esittelypiste esimerkiksi messukäyttöön. Esittelypisteen tulee olla positiivisella tavalla huomiota herättävä, ja sen tulee myös visuaalisesti edustaa LAB Muotoiluinstituuttia. Esittelypisteen tulee mahtua 4m x 4m kokoiselle alueelle. Suunnitelman maksimikorkeus on 3 metriä. Piirrä suunnitelmasi pohjapiirros ja värillinen perspektiivinäkymä yhdelle A3-paperille. Rakenna suunnitelmastasi pienoismalli mittakaavaan 1:10. Arviointiperusteet: Suunnitelman idea, kontekstin ymmärtäminen, rakenne, vaikuttavuus, suunnitelman selkeys, mallinrakennustaito ja mittakaavan ymmärtäminen.

 

Töiden lisäksi hakuun kuului myös haastattelu, joka tapahtui Zoom- yhteydellä. Haastattelu oli rento ja meni ihan mukavasti. Ja kokonaisuudessaan tehtävät meni omastakin mielestä hyvin, vaikka jännitin suuresti ovatko tehtävät arvijoijien mieleen 😀

Voin sanoa, etten ilman Tehon kurssia näihin tuloksiin olisi pystynyt. Maxi- kurssi antoi todella paljon!

Tosiaan vielä jään odottomaan ja jännäämään kuinka käy Oulun Arkkitehtuurin kanssa. Onnea myös muille koulupaikan saanneille!

 

Ihania kesäpäiviä toivottelee

Netta


Parhaat pisteet pääsykokeissa yleensä saavat työt, joissa osoitetaan hakijan kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä että visionäärisyyttä. Jokaisen työn ”sydän” on sen idea-sisältö. Ideointi ja sen harjoittelu onkin kaikkein olennaisinta. Teho-Opiston valmennuskursseilla pääset harjoittelemaan kattavasti kaikkia pääsykokeissaa vaadittavia tekniikoita, ideointia sekä kehittämään oman joukosta erottuvan uniikin tyylisi.

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/maxi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”] TUTUSTU MAXI-KURSSIIN![/mk_button]

Näillä töillä lähes täydet pisteet Xamkin sisustusarkkitehtuurin kokeista!

Ihanaa, ihanaa kesäkuuta kaikille. Todella jännä ajatella, että tosiaankin kaikki pääsykokeet ovat takanapäin ja jännitys koulupaikan saamisesta on joka päivä läsnä. Omat fiilikset kokeista, niin Xamkin kuin Lahden sisustusarkkitehdin sekä Arkkitehtuurin kokeista ovat olleet ihan hyvät. Eniten hämmästystä toivat arkkitehtuurin pääsykokeet kun tahti pääsykokeissa oli todella kova, niinkuin tasokin. Mutta sitten itse aiheeseen. Mä tein sen mikä oli tähtäimessä. MÄ SAIN KOULUPAIKAN, nimittäin Xamkin sisustusarkkitehtuurista. Niin siistiä. Onnea myös muille koulupaikan saanneille tässä vaiheessa.

Viime perjantaina sain onnenkyyneleet virtaamaan kun avasin Xamkilta tulleen sähköpostin. Minut oli valittu opiskelijaksi Kaakkois-suomen sisustusarkkitehtuuriin. Ihan sanoin kuvailemattoman hienot fiilikset. Se työn määrä, päivät jolloin en todellakaan uskonut omaan tekemiseeni, epäonnistumiset sekä onnistumiset saivat viimein palkintonsa. Voin sanoa, etten ilman teho-opiston oppeja tähän olisi pystynyt. Teholla en ainoastaan oppinut piirtämään ja rakentelemaan vaan suurin oppi oli se, että opin uskomaan itseeni ja omaan tekemiseen. Pyrin nauttimaan pääsykokeissa omasta tekemisestä ja se kyllä näkyikin Xamkin kokeissa, sillä sain pistetttä vaille täydet pisteet!! Ja niinkuin ekassa postauksessa sanoin, että uskon etäkurssin tuottavan tulosta, niin todellakin tuotti!

Seuraavaksi pääsette näkemään omat pääsykoetyöni. Tehtäväkohtaiset maximi pisteet olivat 25. Haastattelu kuului myös pisteytykseen, josta itseasiassa sainkin sen maximit, eli 25pistettä. Neuvo teille kaikille liittyen haastatteluun, olkaa omia itseänne, se kantaa todella pitkälle!!

1.TEHTÄVÄ 24p/25p

NÄKYMÄ TILASTA. Tehtävänä oli toteuttaa näkymä, jossa istut oman huoneen lattialla. Tästä työstä sain tosiaan 24pistettä. Omasta mielestä yksi piste saattoi sen takia jäädä uupumaan koska tarkastelu kulma on aika ”perus”, kun huoneen kulma sattuu juuri katseen eteen. Mutta olen erittäin tyytyväinen.

 

2.TEHTÄVÄ 25p/25p

TARINASTA TUNNELMAAN. Tehtävänä oli tehdä kuvitus kuva tarinan pohjalta. Eli oltiin annettu tarina, jonka pohjalta täytyi piirtää näkymä. Tästä tosiaan irtosi täydet pisteet, vaikka työtä tehdessä fiilikset oli jotain aivan muuta. Mutta tässäkin huomasi sen, että täytyy uskoa omaan tekemiseen.

3.TEHTÄVÄ 25p/25p

KAAOKSESTA JÄRJESTYKSEEN. Tässä tehtävässä idea tuli todella nopeasti. Voi olla, että idea sai pohjustusta teholla tehdystä kuutio työstäni. Selkeä ajatus oli, että kaaoksen haluan esittää mahdollisimman sekavalla tavalla ja järjestyksen tyhjänä tilana. Tästäkin tuli täydet pisteet.

 

 

Kiitos kun luit postauksen ja pidetään peukkuja kaikille kouluun pyrkijöille! Jään itsekkin vielä jännäämään miten käy Lahden sisustusarkkitehtuurin ja Oulun arkkitehtuurin kanssa.

Mutta jos tänä vuonna ei koulupaikkaa irtoa, niin muistakaa että kovatyö palkitaan joten ensi vuonna taas hakemusta menemään! Kokemuksesta voin sanoa, että viime kesänä kun tulokset tuli tuntui että tämä oli nyt tässä ja enää en jaksa hakea. Mutta tässä sitä nyt ollaan, koulupaikka kädessä!

~Netta

Ylioppilaslahjaksi unelmien jatko-opinnot

Lahjaksi koulupaikka

Teho-Opisto onnittelee kaikkia uusia ylioppilaita, jotka tänään painavat iloiten päähänsä ison työn takana olleen valkolakin! Uusien ylioppilaiden lippa osoittaakin kohti kirkasta tulevaisuutta, jossa mikä vain on mahdollista ja unelmat häämöttävät horisontissa. Monien nuorten haaveissa onkin unelmien jatko-opiskelupaikka esimerkiksi arkkitehtuurin, muotoilun tai muiden taidealojen parissa. Valmennuskurssi on lahja, jolla voit antaa vastavalmistuneelle vahvan ponnahduslaudan kohti näitä unelmia.

Onnea kaikille uusille ylioppilaille! Iso urakka on takana ja jokainen tänään valkolakin päähänsä ensikertaa asettava saakin olla itsestään todella ylpeä. Myös vanhempien ja muiden läheisten mielet täyttyvät ylpeydestä. Mielet täynnä erilaisia haaveita ylioppilaat suuntaavat matkansa kohti uusia seikkailuja ja unelmiaan. Monien haaveissa on varmasti unelmien jatko-opiskelupaikka ja läheiset miettivätkin, kuinka tukea tätä unelmaa.

Onko sinulla lähipiirissäsi uusi tai tuleva ylioppilas, joka haaveilee jatko-opinnoista arkkitehtuurin, muotoilun tai muiden taidealojen parissa? Antamalla lahjaksi valmennuskurssin, voit kannustaa häntä kohti unelmien jatko-opintoja. Valmennuskurssi on merkityksellinen lahja, joka säilyttää arvonsa koko nuoren loppuelämän.

Valmennuskurssilla unelmat todeksi

Tova Finel on hyvä esimerkki siitä, kuinka merkityksellinen lahja valmennuskurssi voi nuorelle olla. Tova oli puhunut paljon haaveistaan hakea arkkitehdiksi ja sukulaiset saivatkin idean antaa Tovalle Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssin ylioppilaslahjaksi jo hänen abi-syksynään. Tova valmistautuikin koko viimeisen lukiovuotensa kevään pääsykokeisiin ja pääsi suoraan lukion penkiltä jatkamaan opintojaan arkkitehtuurin linjalla Tampereen teknillisessä yliopistossa. Tovan koko tarinan pääset lukemaan Teho-Opiston blogista.

Tove Finel ylioppilas

Lahjaksi jatko-opinnot

Teho-Opiston opettajat tietävän vuosien kokemuksella, kuinka tulevia arkkitehtejä, muotoilijoita ja luovista aloista unelmoivia voi valmentaa kohti opiskelupaikkaa. 70 prosenttia Teho-Opiston valmennuskurssien käyneistä ovatkin vuosittain napanneet unelmiensa opiskelupaikan luovilla aloilla.

Teho-Opistolla tarjoamme valmennuskursseja arkkitehtuuriin, muotoiluun ja muille luoville aloille. Valmennuskurssi on hyvä ylioppilaslahja niin tänään valmistuneelle ylioppilaalle kuin ensikevään pääsykokeisiin valmistautuvalle abiturientillekkin.

Varaamalla kevään ylioppilaalle paikan valmennuskurssillamme, voit tarjota hänelle ponnahduslaudan kohti unelmien opiskelupaikkaa. Kirjoittamalla ilmoittautumisen lisätietoja kohtaan ale-koodin: ylioppilas, saat 90 euron alennuksen suosituimmasta MAXI-valmennuskurssistamme. Koodi on voimassa rajoitetun ajan 30.5.2020-6.6.2020.

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/ilmoittaudu/”]VARAA VALMENNUSKURSSI[/mk_button]

 

 

Netta Kuosmanen läpäisi kaikki ennakkotehtävät-Katso kuvat töistä!

Netta Kuosmanen läpäisi kaikkien hakemiensa luovien alojen opiskelupaikkojen ennakkotehtävät! Hänen matkansa jatkuu kohti useampia pääsykokeita. Katso kuvat Netan upeista ennakkotehtävistä ja lue, millainen niiden luomisprosessi oli!

Upeista bloggauksista ja töistään tunnettu Tehon opiskelijabloggaaja Netta Kuosmanen iloitsee useammasta pääsykoekutsusta, jotka kilahtivat tälläviikolla hänen sähköpostiinsa. Netta haki arkkitehtuurin, sekä Metropolian ja Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin opintoihin, läpäisten jokaisen oppilaitoksen ennakkotehtävät. Niin monien ennakkotehtävien tekeminen on ollut valtava urakka. Teho-Opiston Maxi-valmennuskurssilla opiskeleva Netta esittelee menestyksekkäät ennakkotehtävänsä sekä kertoo pääsykokeisiin valmistautumisrutiinistaan. Kurkkaa Netan vinkit ja kuvat upeista ennakkotehtävistä!

Netta Kuosmanen

Aluksi mietin, että tekisinkö kaikki ennakkotehtävät, kun se on kummiskin niin iso homma, mutta loppujen lopuksi se meni hyvin pääsykoetreenistä. On kyllä ihan hirmuhyvä fiilis ja se toi paljon lisää itsevarmuutta, että pääsin kaikista ennakkotehtävistä läpi.

Pääsykokeet jännittää ihan sikana enkä ole vielä päättänyt tekisinkö Lahden vai Metropolian sisustusarkkitehtuurin pääsykokeen, kun ne osuvat päällekkäin samalle päivälle. Tehon valmennuskurssilla treenatessa olen saaanut paljon lisää itsevarmuuttaa ja uskoa omaan tekemiseeni. Kurssin aikana olen löytänyt itsestäni niitä omia vahvimpia puoliani ja suuntaankin kohti pääsykokeita hyvillä ja odottavilla fiiliksillä.
­

Netan Metropolian sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät

Aloitin tekemään Metropolian sisustuarkkitehtuurin ennakkotehtävää vasta arkkitehtuurin ennakkotehtävien jälkeen, enkä ottanut siitä mitään stressiä. Idea, että haluan tehdä sisustuarkkitehtuurin tehtävässä annetut tavarat merenrannalle tuli aika nopeasti. Pyrin sillä tuomaan dramaattisuutta työhöni. Sitten vain lähdin kokeilemaan ja suunnittelemaan miettimättä kovin paljoa, että mitä teen.

Ajattelin, että tehtävän tekemällä saisin samalla myös hyvää harjoitusta. 

­

Netan Arkkitehtuurin ennakkotehtävät

Suurin odottamani pääsykoepaikka napsahti arkkitehtuurin ennakkotehtävistä! Syvempiä pohdintojani arkkitehtuurin ennakkotehtävistä löydätte Unelmia horisontissa- Netta matkalla arkkitehdiksi blogistani!


­

Netan Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät

Fiilikset nousi kattoon kun maanantaina pärähti tieto, että pääsykokeet kutsuu myös Lahden sisustusarkkitehtuuriin! Aivan mielettömän siisti fiilis! Jos et ole ehtinyt vielä lukemaan pohdintojani Lahden ennakkotehtävistä niin käy kurkkaamassa myös ne blogistani.


­

Netan pääsykokeisiin valmistautumisprosessi

Tehon valmennuskurssilla olen saaanut paljon lisää itsevarmuuttaa ja uskoa omaan tekemiseeni. Olen myös oppinut todella paljon uutta. Vuosi sitten pääsykokeissa huomasin olevani ihan hukassa rakentelutehtävien kanssa. Ihan Maxi-valmennuskurssin alussa tuntui ettei rakentelutehtävät onnistuneet millään ja työt olikin tosi epäsiistejä. Nykyään olen oppinut ihan sikana rakentelutehtävistä ja tekemään paljon siistimpää jälkeä kuin mitä aiemmin olen tehnyt.

Kurssilla myös piirustustaitoni ovat kehittyneet ja olen oppinut ymmärtämään, mitä erilaisissa tehtävänannoissa haetaan. Ideointitaitojani olen päässyt kehittämään esimerkiksi kurssin pikatehtävissä, jotka ovat liittyneet aina tietyn kurssikerran aiheeseen. Teen yleensä jonkinlaisen ajatuskartan ennen kuin alan tekemään tehtävää. 

Nyt viimeisten viikkojen ajan ennen pääsykokeita yritän joka päivä tehdä jotakin eli piirtelen tai lasken matikkaa. Olen tehnyt pääosin kaikki Tehon kurssitehtävät, lukuunottamatta muutamaa ns. toisen alan alakohtaista tehtävää. Yritän itsenäisesti vielä hioa niitä kohtia kuntoon, jotka on vielä vähän heikompia. Tehon valmennuskurssin live-keskustelut pyörivät hyvin ja niissä ollaan käyty läpi opettajien kanssa esimerkiksi pääsykokeiden tarvikelistoja ja yleisiä fiiliksiä. Live-keskusteluissa voi kysyä kaikkea, mitä tulee mieleen ja ne on ollut tosi hyviä varsinkin nyt kun etäkokeet aiheuttavat lisähäslinkiä. 

Tehon kurssin pääsykoesimulaatioissa on päässyt myös tehokkaasti harjoittelemaan ajankäyttöä ja kuinka toimia pääsykokeissa. Blogistani pääset seuraamaan Tehon valmennuskurssilla tekemääni pääsykoesimulaatiota videon merkeissä vaihe vaiheelta.

Välillä kun tuntuu ettei keksi mitään ideaa ja tehtävässä on tiukka aikaraja, olen keskittynyt enemmän tehtävän arviointikriteereihin ja tehnyt ihan sen mukaisesti. Vuoden aikana olen myös maalaillut ja piirrellyt omatoimisesti rentoutuakseni ja katsonut netistä esimerkiksi perspektiivi-harjoitusvideoita ja piirtänyt mukana. 

Kuvassa Netan maalaus

Valtavat onnittelut Netalle upeasta suorituksesta ja iso kiitos inspiroivien töiden esittelystä! Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti arkkitehtuurin ja sisustusarkkitehtuurin pääsykokeita. Paljon tsemppiä Netalle pääsykokeisiin! Unelmia horisontissa- Netta matkalla arkkitehdiksi-blogista pääset seuraamaan tarkemmin Netan fiiliksiä ja matkaa kohti pääsykokeita.

-Enni

 


Netta on treenannut Teho-Opiston Maxi-kurssilla, joka on Suomen laajin valmennuskurssi arkkitehtuuriin, muotoiluun ja taidealoille. Maxi-kurssille tullessasi lähtötasollasi ei ole merkitystä – koko lukuvuoden kestävällä kurssilla kuka vaan ehtii oppia tarvittavat tekniikat ja kehittää oman ilmaisun pääsykokeissa vaadittavalle tasolle. 

Maxi-kurssi on ylivoimaisesti suosituin Teho-Opiston kursseista. Varaa paikkasi ajoissa!

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/maxi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”] TUTUSTU MAXI-KURSSIIN![/mk_button]

Pääsykoesimulaatio vaihe vaiheelta

Tervetuloa seuraamaan, super läheltä mun työskentelyn etenemistä pääsykoesimulaation aikana! Tällä kertaa en vain höpöttele teille tekstin merkeissä vaan pääsette mukaan videon parissa.

Videon kuvasin tehdessäni sisustusarkkitehtuurin pääsykoesimulaatio tehtävää. Tehtävän arvioinnin löydätte videon alta! 🙂

Pääsykoesimulaatiotehtävän anto: 

Sisustusarkkitehtuuri, SILTA
SILTA
Oulun Vellamontie jatkuu noin 20 metriä leveän vesireitin molemmilla puolilla. Suunnittele paikalle ennennäkemättömän hieno kevyen liikenteen silta, joka yhdistää molemmat rannat ja jolta avautuvat näkymät sekä vesireitin, että vellamontien suuntiin.

Toteutus: Tee sillasta pienoismalli valkoisesta kartongista. Mallissa voi käyttää myös puutikkuja ja ompelulankaa. Pienoismalli rakennetaan ja kiinnitetään pahvista rakennettuun joen törmään niin, että ympäristö ja silta sulautuvat luontevasti toisiinsa.
Arviointiperusteet: Mielikuvitus ja oivallus, rakenteen ja tilan yhdistäminen, toteutuksen siisteys

 

Tällä videolla pääsette seuraamaan mun pääsykoesimulaatiota ! Videon olen nopeuttanut ja leikellyt niin, että tärkeimmät työvaiheet tulisivat esille. Kerron myös videolla samalla mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Ääni voi värähdellä ( ja katketa) välillä, sillä äänen laatu kärsi hieman videota leikatessa. Mutta älkää välittäkö 😀

Tehtävän arviointi 

Opettajien arvionti: 

5
+ tilallinen, erottuva modulaarinen rakenne-idea
+ leijuva efekti rakenteellisilla moduuleilla
+ selkeä rakenteellinen kokonaisuus

Omat ajatukset tehtävästä: Tehtävä meni loppupeleissä tosi hyvin, vaikka varmasti videoltakin huomasitte, että homma meinasi mennä päin seinään kun lähdin ensiksi toteuttamaan työtä ohuemmilla moduuleilla. Onneksi vaihdoin rohkeasti ideaa ja vein sen loppuun asti. Vaikka tehtävästä sainkin täydet pisteet niin on vielä parannettavaa tehtävän teon aikana. Lähden useasti liian nopeasti toteuttamaan tehtävää, jolloin tehtävän teon aikana tahdon muuttaa ideaa. Se on kyllä aika riski, jos aikaa on kulunut jo paljon. Mutta nämä pääsykoesimulaatiot on kyllä tarpeen ja aion vielä ahkerasti treenata ennen pääsykokeita!

~Netta

 


Teho-Opiston syksyllä starttaavalla Maxi-valmennuskurssilla pääset hiomaan huippuunsa kaikki pääsykokeissa tarvittavat taidot ja tekniikat. Pääset myös kehittämään omaa edukseen erottuvaa persoonallista tyyliäsi yhdessä alan kokeneiden ammattilaisten kanssa. Lähtötasollasi ei ole merkitystä!

Ilmoittautuminen Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille on käynnistä! Varmista paikkasi!

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/maxi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”] TUTUSTU MAXI-KURSSIIN![/mk_button]

Läpi myös lahden ennakkotehtävistä

Helou! Viime kerralla pääsin kirjoittelemaan teille ilo uutisia siitä, että läpäisin hyväksytysti arkkitehtuurin ennakkotehtävät. Täältä pääsette kurkkaamaan arkkitehtuurin ennakkotehtävä -työni.  Tällä kertaa kirjoittelen taas iloisesta aiheesta nimittäin kutsu kävi myös Lahden Muotoiluinstituuttiin sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin!

Onneksi hain myös Lahteen, sillä hakuajan alettua punnitsin sitä, onko liian iso taakka ottaa työn alle useat ennakkotehtävät. Onneksi otin sillä tosiaan matka jatkuu pääsykokeisiin. Iso kiitos myös Tehon opettajille, jotka kannustivat hakemaan useampaan kohteeseen, sillä tavoin aukaisin itselleni uusia ovia ja mahdollisuuksia. Tein nämä ennakkot aika rennolla otteella, mutta se oikeastaan oli aika toimiva taktiikka, sillä luotin omaan tekemiseen. Edessä on nyt useammat pääsykokeet ja toivon, että se auttaisikin poistamaan stressiä, sillä kouluun pääsy ei jää vain yksien kokeiden varaan. Alla pohdintoja Lahden Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä sekä kuvamateriaalia töistäni.

1. Mielitila

Mikä on tila tai paikka, joka on sinulle tärkeä?

Piirrä perspektiivipiirros tästä mielitilastasi kokoon A3.
Perustele valintasi motivaatiokirjeessä (3. tehtävä).

Toteutus ja välineet: A3-paperi, lyijykynät, tussit, puuvärit/vesivärit. Valokuvaa tai skannaa piirroksesi palautusta varten.

Arviointiperu

teet: tilan hahmotus, piirustustaito, värien käyttö

Oma pohdinta; 

Ensimmäinen tehtävä oli Mielitila. Idea tuli aika nopeasti, että mistä tilasta kuvan toteutan, sillä suurimman osan ajasta vietän olohuoneessa, kun haluan rentoutua. Mielitila tehtävän valinta täytyi perustella motivaatio kirjeessä. Tekstiä tuli aivan hirvittävä määrä kunnes tajusin että motivaatio kirjeessä on maximi mitta ja se ei ollut paljon. Joten eikun vain karsimaan tekstiä. Loppujen lopuksi, pähkäilyjen jälkeen, sain tiivistettyä kaiken tärkeimmän sanoman lyhyeen mittaan.

Motivaatiokirjeessä kuvailin olohuonetta tilaksi, jossa voin ilmaista itseäni sisustuksen kautta. Eri sisustus materiaalit, värit ja isosta ikkunasta tulviva valo kuvastaa tunnetilojani ja persoonaani, joten käytin piirros kuvassani kirkkaita värejä verhoissa sekä koristetyynyissä.

Jotenkin tosi motivoivaa ja lisää uskoa omaan tekemiseen se, että tein nämä työt omasta näkökulmasta ja siten miltä itsestäni parhaimmalta tuntuu.

2. Veistoskaluste

Suunnittele veistos, joka toimii myös istuimena.

Tee suunnitelmasta pienoismalli kokoon 1:5. Tee mallin kaveriksi myös mittakaavahahmo.
Ota pienoismallista 3 valokuvaa: edestä, päältä ja valitsemastasi kuvakulmasta.

Lisää motivaatiokirjeeseen (3. tehtävä) kirjallinen perustelu suunnitelmastasi.

Välineet: pahvi, paperi, liima, teippi.

Arviointiperusteet: mallinrakennustaito, tilan ja muodon hahmotus, luova ajattelu

   Oma pohdinta; 

-Tämä tehtävä oli iha kiva. Pääsi suunittelemaan jotain uutta ja rakentelemaan. Päätin pysyä tietyssä moduulissa, jotta istuin pysyisi yksinkertaisena mutta kekseliäänä.  Tästäkin täytyi kirjoittaa perustelut motivaatio kirjeeseen. Lähdin kirjeessä kirjoittamaan hieman erilaisella taktiikalla ja keksin itseasissa veistoskalusteelle nimen. Esittelin työni Motivaatiokirjeessä tällä tavoin ;

“Oletko kiireinen? Minut on suunniteltu teitä varten. Ota aikaa itsellesi, tule istumaan. Ai et ole yksin? Ei hätää, tilaa on molemmille. Ottakaa hyvät asennot ja rentoutukaa. Katsokaas, edessänne on aamuauringon valaisema kaupunki. Kaunista, rentouttavaa, eikö olekin?  –FeelingChair

Teos sijaitsee Oulussa, kaupungin kupeessa, reitillä jossa kulkee paljon ihmisiä. Teos on suunniteltu rauhoittamaan kiireen keskellä ja antaa aikaa tarkastella ympäristöä josta teoksen nimi FeelingChair tulee. Teoksessa käytetty materiaali on kestävää sääolosuhteista huolimatta ja muotoutuu istujan mukaan.

Alkuun teos muodostui ainoastaan yhdestä istuimesta. Lisäyksenä tuli toinen osa, joka toimii myös istuimena. Halusin tuoda kaunista, moduulimaista sekä orgaanista luonnon muotoa, sillä kaupungissa ei pääse nauttimaan itse luonnosta.

 

 

3. Motivaatiokirje

Kirjoita motivaatiokirje, pituus noin 500 – 2000 merkkiä.

Jaa teksti kolmeen osaan:

a) Perustele Mielitila-tehtäväsi valinnat:
Mikä on valitsemasi tila? Miksi valitsit sen? Mitä tila merkitsee sinulle?

b) Esittele sanallisesti Veistoskaluste-tehtävän teos.
Missä teos sijaitsee? Miten päädyit lopulliseen muotoon, jne.?

c) Kerro, miksi haluat opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria ja kalustemuotoilua LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttiin.

 

Kolmas tehtävä oli tosiaan Motivaatiokirje. Tässä eniten tuotti ongelmia se, että minulla olisi ollut niiin paljon asiaa, mutta kirjeen pituus täytyi olla vain 500-2000 merkkiä. Siis ei todellakaan mikään pitkä. Lopuksi sain kyllä kirjeen tiivistettyä. Mutta käytin tosiaan kaikki  ne 2000 merkkiä!

Näissäkin ennakkotehtävissä jännitin sitä, että menivätkö sähköiset palautukset perille. Mutta näköjään ne menivät! Jes!

Tuntuu ihan mielettömältä, että jatkoon pääsy tuli näistäkin ennakoista. Näiden ennakoiden tekemiseen aika oli todella rajallinen sillä suurimman osan työskentely ajasta söivät arkkitehtuurin ennakkotehtävät. Mutta hyvä näin. Nyt vain kohti kokeita ja itseasissa ensimmäisiä etäkokeita, niin  jännää!! Kokeet järjestetään 26.5-28.5 . Kaikille kokeisiin osallistuville isot tsemppi halit!!

~Netta

 


Ilmoittautuminen syyskuussa alkavalle Maxi-kurssille on alkanut! Harjoittelu vuoden kestävällä Maxi-kurssilla on hauskaa ja tavoitteellista, mikä luo vahvan rutiinin ja antaa vankan pohjan menestymiseen kokeiden jälkeisissä opinnoissakin.

Ilmoittaudu nyt Suomen laajimmalle valmennuskurssille arkkitehtuurin, muotoilun ja taiteiden aloille!

[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/maxi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”] TUTUSTU MAXI-KURSSIIN![/mk_button]